hautakangas Kyttäyksestä kannustamiseen, rötösherrat kuriin jne.

Kaikki blogit puheenaiheesta Ilmastonmuutos

Autokantavähennys auton ostajalle?

Autoilun tulevaisuusmalli 


Autokanta on tunnetusti vanhaa Suomessa. Vanhat autot ovat yleensä turvattomampia, kuin uudet vastaavan koko/teholuokan autot ja sama pätee kulutukseen ja sitä kautta myös ajoneuvon käytöstä syntyviin päästöihin.
Ilmastoraportti kirvoitti monet puolueet ottamaan kantaa Suomen autoiluun ja ovat myös ehdottaneet erilaisia keinoja asian korjaamiseksi. 


Määräävänä tekijänä on ollut päästöt ja on esitelty erilaisia tukia uuden auton ostoon ja jopa polttomoottoriautojen kieltoja pidemmällä aikavälillä.

Hiilidioksiditeoriasta ja ympäristönsuojelun prioriteeteista

Ihmisen ilmakehään päästämän hiilidioksidin määrään perustuvaan kasvihuoneilmiö-teoriaan keskittyminen ja sen pariin syntynyt dogmaattinen ajattelu ovat luoneet vaarallisen tilanteen, jossa ylivoimaisesti suurin huomio ja suurin osa ympäristönsuojeluun käytettävistä resursseista suunnataan tämän edelleen epävarman teorian ympärille.

Ongelma ja riskit piilevät siinä, että samaan aikaan täysin varmasti ja yksimielisesti ihmiskunnan aiheuttamiksi ongelmiksi tiedetyt vakavat ja akuutit ympäristöongelmat jäävät sen takia aivan liian vähälle huomiolle.

Jäitä akkuun, SDP!

Demarit ovat kuulemma esittäneet, että Suomen autokanta pitäisi nopeasti muuttaa sähköautoiksi ja polttomoottorit kieltää. On hyvä, että ilmastonmuutoksen hillinnässä ollaan tosissaan ja ongelmia ammutaan isolla tykillä. Nyt on vain tähtäys mennyt vähän pieleen.

Ongelma ei ole polttomoottori. Ongelma on fossiilisten polttoaineiden käyttö. Polttomoottorissa voidaan käyttää muitakin polttoaineita kuin fossiilisia.

Sähköautoilla liikenteestä vähäpäästöistä

SDP on julkaissut oman ilmasto-ohjelman otsikolla ”pieni jalanjälki, suuri kädenjälki.” 20-sivuinen asiakirja on erittäin kunnianhimoinen ja sisältää useita konkreettisia keinoja Suomen kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Kunnianhimo on todellakin tarpeen, sillä ilmastonmuutos ei enää odota.

Sdp sortuu järjettömään ja vaaralliseen ilmastovouhotukseen

 

Kunniakkaan menneisyyden omaava Suomen Sosialidemokraattinen puolue rp on vajonnut uskomattoman kauas järjellisen politiikan teosta. Se perustaa politiikkansa utopioihin ja tunteisiin sekä pohjattomaan populismiin.

 

Talouspopulismia Sdp on harjoittanut koko kuluvan vaalikauden. Se on unohtanut viime vaalikauden tuhoisan politiikkansa, jonka tuloksena Suomen työttömyys kasvoi 100 000 ihmisellä ja julkinen velka paisui 30 mrd euron verran.

 

Pariisin sopimuksen kyseenalaistuminen

Kommentissani https://judithcurry.com/2018/12/28/week-in-review-science-edition-92/#co... olen todennut, miten Roy Spencer kyseenalaistaa ihmisperäiseksi uskotun, uhkaavana pidetyn ilmaston lämpenemisen. Hän esittää viisi kysymystä, mihin yhteenkään ei omankaan näkemykseni mukaan todellisuudesta ole sellaista näyttöä olemassa, mikä Pariisin sopimusta tukisi:

1)Onko lämpeneminen ja siihen yhteydessä oleva ilmastonmuutos pääasiassa ihmisen aiheuttama?

Otetaan maahanmuuttajat Australiasta

Monet ovat julkisuudessa suositelleet maahanmuuttajia ratkaisuksi Suomen alhaisesta syntyvyydestä johtuvaan huoltosuhteen huonontumiseen. Samalla perinteinen siirtolaisten vastaanottajamaa Australia kärvistelee sietämättömän kovissa helteissä ilmastonmuutoksen johdosta. Tässähän on meille tarjolla ilmiselvä win-win -tilanne, jos vain ymmärrämme ottaa opiksemme aiemmista virheistämme!

Vaaliteema vaihtui vauhdikkaasti - turvallisuus ylitse kaiken muun

 

Suomen kansalla on valta 14.4.2019 ja 26.5.2019. Eduskuntavaaleihin on aikaa 86 päivää, Euroopan unionin parlamentin jäsenten vaaleihin 128 päivää. Todella lähellä.

 

Puolueet ovat ajaneet itsensä vaaliasetelmiin. Ehdokasasettelu eduskuntavaaleihin on lähes valmis. EU-vaalien osalta se on pääosin avoin.  Vaalipaneeleita alkaa olla lähes päivittäin. Kuumenee.

 

Eduskuntavaalien vaaliohjelmat on laadittu, puolue-elimissä hyväksytty ja pääosin painotaloissa jo printattukin. Jakelua vaille.

 

Seksirikollisuus, kun ilmastopakolaiset vyöryvät Suomeen

 

Perussuomalaiset luovat kuvaa, että pakolaisten pääsy Suomeen voitaisiin jotenkin kokonaan estää, mutta ilmastonmuutoksen myötä, kun omat asuinalueet muuttuvat asuinkelvottomiksi, alkaa ilmastopakolaisten vyöry, jota ei mikään pysäytä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä