*

hautakangas Kyttäyksestä kannustamiseen, rötösherrat kuriin jne.

Kaikki blogit puheenaiheesta Budjetointi

Sisäilmapommin purkaminen edellyttää muutoksia myös budjettikäytäntöihin

Olin ennen kesälomia eduskunnan sisäilmaryhmän järjestämässä keskustelutilaisuudessa, jossa pohdittiin, miten suunnilleen kaikkia Suomen kuntia vaivaava rakennusten sisäilmaremonttipommi saataisiin purettua.

Urakkahintojen ylitykset pitää saada kuriin

 

Julkisissa hankkeissa on ehkä enemmän sääntö kuin poikkeus, että sovitut urakkahinnat ylittyvät rajustikin. Budjetoitujen varojen riittämättömyys on käynyt niin tavalliseksi, että jos jossakin hankkeessa jälkilaskenta yllättäen alittaa kustannusarvion, asiasta saadaan valtakunnallinen kohu-uutinen. Näinhän tapahtui Tampereen tunneliprojektissa. Verrattomasti tutumpia ovat uutiset useiden tai jopa satojen miljoonien eurojen ylityksistä kuten pääkaupunkiseudun metrotyömaalla tai olympiastadionilla. 

Paljon ajavat ja raskas liikenne hyötyvät väyläuudistuksesta

Tieliikenteen uudistushanke oli mahdottoman tehtävän edessä, selvityksen tiedotustilaisuudessa Anne Bernerin mukaan reunaehtoina oli, ettei mikään muutu. Lisäksi uudistuksen pontimena ja rajoitteina tuntuvan olleen muodollis-juridiset seikat, jotka saavat insinöörinveren kiehumaan.

Ensinnäkin on masentavaa, etteivät valtion budjetointikehykset mahdollista liikekirjanpidon kaltaista toimintokohtaista tarkastelua. Jos näin on, silloin väyläyhtiön perustaminen on tarpeen.

HVTT-periaate pelastaisi valtiontalouden

Poliittinen keskustelu on lähes aina jo lähtökohdiltaan vinksahtanutta. Hyvinä aikoina mietitään, mihin budjettiylijäämää voidaan tuhlata ja huonoina aikoina mietitään, kuinka saataisiin nipistettyä jokin tietty määrä säästöjä kasaan. Yhteiskunnallisesta keskustelusta uupuu kokonaisvaltainen tarkastelu valtion tehtävistä ja sen rahoituksesta. Tässä tekstissä esitän periaatteen, jonka soveltaminen keskusteluissa olisi hyödyllistä, sillä se järkeistää ja konkretisoi keskustelua.

Opelta meni hermot - yliopistojen karua arkea

Jatkuvasti mediaan putkahtaa kirjoituksia, joissa kritisoidaan yliopistojen ongelmallista arkea. Kukaan ei kuitenkaan uskalla tulla julki omalla nimellään, vaan huonoista työoloista kärsivät piiloutuvat nimimerkkien taakse, koska pelkäävät oman työnsä ja toimeentulonsa puolesta. Saksassa asuvaa suomalaista vapaata toimittajaa sosiaalisessa mediassa seuraten on oppinut siihen, että asioista, joista ei saa puhua, pitää huutaa vieläkin kovemmin.

Rinne kiertää budjettien vertailtavuutta

Antti Rinne ajaa kuin käärmettä pystyyn uutta Remontti Oy:tä. Asia ei ole minulle ihan uutta. Jo ex-puoluejohtaja SDP:n Paavo Lipponen oli samalla asialla. Budjettirahoituksen piirissä olevat investoinnit halutaan yhä enenemässä määrin hoitaa osamaksusopimuksilla tai leasingillä. Eli investoinnit eivät näy enää budjetissa, vaan ne näkyvät osamaksuvuosikustannuksina.

Auta hallitusta, lahjoita omaisuutesi

Opposito auttoi eilen hallitusta SOTE-sotkuissa. Auta sinä nyt vuorostasi sixbackia kehysriihessä ja luovu omaisuudestasi.

Luopumisen voit tehdä pienissä erissä ja huomaamattomasti. Apteekissa maksat vain voiteista tai pillereistä normaali hinnan, ilman valtion kompensaatiota. Helppoa kuin mikä.

Lapsiperheille on tehty auttaminen tosi helpoksi, sinun ei tarvitse kuitata enää kokonaista lapsilisää, valtio on tuhlannut siitä osan jo puolestasi.

Totuus perussuomalaisista ei kestä päivänvaloa

Perussuomalaiset on tunnetusti puolue, joka vastustaa kaikkea, mikä liikkuu (eikä tämäkään ole välttämätöntä), ja jolla ei ole tarjota mihinkään asiaan omaa vaihtoehtoa. Lisäksihän kansanedustajamme eivät tee eduskunnassa muuta kuin nostavat paitsi korkean palkkansa myös nautiskelevat ylenpalttisen korkeasta puoluetuesta, syljeksivät kattoon – ts. pettävät äänestäjiään minkä kerkeävät – ja hankkiutuvat tukkanuottasille alinomaa.

Kuntien budjetointi uusiksi

Ennaltaehkäiseviin palveluihin panostaminen olisi tehokkain tapa madaltaa kuntien kustannuksia ja samalla parantaa ihmisten saamia palveluita ja etenkin niiden vaikuttavuutta. Valitettavasti nykyinen tapa budjetoida ja johtaa taloutta ei sovi kunnille.

Mikä on suurin jarru sille, että kunnat lähtisivät panostamaan ennaltaehkäiseviin palveluihin? Miksi niitä ei kehitetä, vaikka kaikki ovat yksimielisiä niiden tehokkuudesta? Esitin nämä kysymykset Hyvinkäällä Ay-väen rauhanpäivillä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä