*

hautakangas Kyttäyksestä kannustamiseen, rötösherrat kuriin jne.

Kaikki blogit puheenaiheesta Talonvaltaus

Kenelle hylättyjen talojen pitäisi kuulua?

Helsingin Villingin saaren talonvaltaajien tulosta julkisuuteen on seurannut erikoisia reaktioita. Ei ole erikoista, että oikeiston mielestä talon mätäneminen on parempi asia kun sen käyttäminen ja ylläpito.

Hyvä on olla, kun on toisen lompakolla

Meitä perussuomalaisia paheksutaan monen monituisesta syystä, mutta yksi erikoisimmista on se, että kannatamme kuria ja järjestystä, jotka takaavat yhteiskuntarauhan. Onhan nyt toki kerrassaan häkellyttävää, että joku porukka peräänkuuluttaa lainkuuliaisuutta, oikeudenmukaisia (keskimäärin kansalaisten oikeustajua vastaavia) rangaistuksia rikoksista ja viranomaisten toimintaedellytysten varmistamista riittävillä resursseilla.

Helsingin tilakeskus lähti väkivallan ja tuhoamisen tielle

Fastholman huvila Helsingin Herttoniemessä vallattiin muutama viikko sitten. Helsingin kaupungin omistama satavuotias hirsihuvila oli ollut vuosia tyhjillään ja nyt siitä haluttiin tehdä epäkaupallinen ja maksuton ihmisten yhteinen kohtaamispaikka kaupungissa luonnon keskellä. Sanomattakin on selvää, että Suomen ainoassa suurkaupungissa tällaiset paikat ovat harvassa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä