*

hautakangas Kyttäyksestä kannustamiseen, rötösherrat kuriin jne.

Kaikki blogit puheenaiheesta Sananvapauden rajat

Sananvapaus ei suojaa väkivaltaisia uusnatseja

Itsenäinen Suomi pärjää ilman natseja myös seuraavat sata vuotta. Näin tuntuu ajattelevan myös poliisihallitus, joka jätti kanteen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) lakkauttamiseksi. Perusteluissaan poliisihallitus vetoaa muun muassa yhdistyslakiin, jonka mukaan käräjäoikeus voi julistaa olennaisesti vastoin lakia tai hyviä tapoja toimivan yhdistyksen lakkautetuksi. Vastaajina kanteessa on kuusi nuorta tai nuorehkoa miestä.

Puolustaako Puolustusvoimat sotilaiden sananvapautta?

Sotilaiden sananvapautta koskettavat rajoitukset poistettiin Suomen rikoslaista 16 vuotta sitten, kun niiden todettiin olevan ristiriidassa perustuslakimme ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa. Ainoa sotilaita koskeva rajoitus on kielto liittyä poliittiseen puolueeseen. Tätä kieltoa pidän varsin perusteltuna, sillä demokratiassa päivänpolitiikka ja valtion väkivaltakoneisto, jollainen Puolustusvoimat tärkeimmän tehtävänsä eli sotilaallisen maanpuolustuksen perusteella lopulta on, on erotettava toisistaan.

Laki ei ole kaikille sama

Sananvapaus vs. yksityisyyden ja kunnian suoja 

Mediasssa on sananvapaudesta esitetty kirjavia näkemyksiä siitä, mitä saa sanoa ja mitä ei. Tuoreimpana tapaus Sipilä. - On aihetta selailla mitä mieltä laki on.

Perustuslaillisen sananvapauden käyttämistä joukkoviestinnässä säännellään pääasiassa sananvapauslaissa ja rikoslaissa. Lisäksi on lukuisia Korkeimman oikeuden ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ennakkoratkaisuja, ja runsaasti alan kirjallisuutta.

Missä Trumpin syyte

Suomalaisena Trumpilla olisi nyt syytteet ainakin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, loukkaamisesta, halveksunnasta, syrjinnästä kulttuurin tai uskonnon perusteella ja syrjinnästä sukupuolen perusteella. Suomalaisena listaa voisi varmasti jatkaa. Viime päivinä maailma on maatessaan vaihtanut kylkeä. Toiset ovat toiveikkaita, kun taas toiset pelkäävät, että demokratia on mennyttä.

Sensuroiva sivistys ja rajoittava anarkistinen sananvapaus

Aristoteles neuvoo "Topiikassa" siihen, että ei pidä keskustella kenen tahansa kanssa. (Teos käsittelee dialogi/keskustelutilanteisiin sopivaa dialektiikkaa, erityisesti väittelytilanteisiin sopivaa perustelua.) Aristoteles korostaa, että pitää keskustella vain sellaisten kanssa jotka tuntee. Tuntemista tarvittiin jotta voitiin tietää että kyseisellä ihmisellä ei ole tapana ajautua mielettömyyksiin ja häpeällisyyksiin.

Vihapuhe ei kuulu sananvapauteen

Sananvapaus on usein se käsitte, johon on nojattu kyseenalaisiin ilmaisuihin turvauduttaessa. Ei-rasistiksi itseään kutsuva ”maahanmuuttokriitikko” valittaa usein sananvapautensa rajoittuvan silloin, kun hänen näkemyksiään kyseenalaistetaan.

Sananen sananvastuusta

Median valtaenemmistö on omaksunut erittäin myönteisen linjan maahamme viime aikoina kohdistuneeseen massamaahanmuuttoon. Vastustelevat äänet on peloiteltu hiljaisiksi pykälillä, jotka koskevat ”kiihottamista kansanryhmää vastaan”.

Sukupuolineutraali yhteiskuntakoe: sananvapautta rajoitetaan

Sukupuolineutraalin avioliittolain vaikutus maailmanlaajuisesti on ollut kaventaa ihmisten vapautta ilmaista näkemyksiään perherakenteiden yhteiskunnallisista seuraamuksista ja lapsen perustavasta ihmisoikeudesta tuntea isänsä ja äitinsä.

Yhtenä esimerkkinä on Kalifornian valtionyliopiston professorin Robert Oscar Lopezin tapaus. Hän on jo yli vuoden ajan ollut yliopistonsa tutkimuksen kohteena sen takia, että hän järjesti opiskelijoilleen vaihtoehtoisen kurssin: vierailevat luennoitsijat perustelivat, että lapsella on oikeus tuntea isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan.

Sanasta ja sen vapaudesta

Voi sana ja sen vapaus

 

Meillä on Suomessa monta hienoa vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan ominaisuutta. Yksi näistä on sanan- ja julkaisunvapaus omille ajatuksille, ideoille ja esityksille. 

Valitettavasti vaan taas viime aikoina sananvapaudesta ja sen käytöstä on tullut Kreikan tietä vastaava heittoase, jota käytetään satunnaisesti mattopommituksen tavoin, toivoen sen osuvan edes silloin tällöin ihan järkevään maaliin.

 

Lars Vilks ja median kuperkeikat

Kaivohuoneella kuultiin eilen sananvapauden ääntä.

Ruotsalainen pilapiirtäjä ja taiteilija Lars Vilks kertoi suomalaiselle yleisölle ja medialle omia havaintojaan sananvapaudesta ja sen puolustamisesta. Hänen sanomansa oli pysäyttävä: sananvapauden puolustaminen vaatii kriittisyyttä ja tinkimätöntä uskallusta.

Sitä ettei pelätä.

**

Tilanne oli medialle pelottava ja outo. Jonkin ei pelannut. Tässä uutisskuupissa oli niin paljon hämmentäviä seikkoja.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä