*

hautakangas Kyttäyksestä kannustamiseen, rötösherrat kuriin jne.

Kaikki blogit puheenaiheesta Raiskaustilastot

OLEN SUOMALAINEN MIES - RAISKAAJIEN KUNINGAS

OLEN SUOMALAINEN MIES - RAISKAAJIEN KUNINGAS

Muistan ajan, jolloin tilastot tehtiin tiedon saattamiseksi julkisuuteen.

Elän aikaa, jolloin tilastoja hyväksikäytetään ihmisten syrjimiseksi ja leimaamiseksi, vaikka voisin osoittaa, että raiskauksia ja seksuaalista hyväksikäyttöä on mahdotonta tilastoida.
Vai onko sittenkään? Pystynkö havainnollistamaan tilastojen ja todellisuuden välistä suhdetta.
Onko arvio tilastojen ja todellisuuden erosta enemmän kuin dramaattinen?

Oliko meillä jokin unelma.

Tuoreimmissa tilastoissa ulkomaalaistaustaisten tekemien seksuaalirikosten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Myös pahoinpitelyiden määrä on kasvanut. Pahoinpitelyrikoksissa suurin kasvu on tapahtunut ulkomaalaisten välisissä yhteenotossa, kun taas huomionarvoista on se, että seksuaalirikokset kohdistuvat lähes yksinomaan suomalaistaustaisiin uhreihin.

 

Median tarkennettava maahanmuuttouutisointiaan

Kansalainen, me toimittajat
olemme mediasodassa
väärinajattelua vastaan;
ei-monikulturisti ei saa kritisoida
monikulturismia, maahanmuuttoa
tai islamia
tahi paljastaa monikulturismin
heikkoja kohtia
mutta
monikulturisti saa kirota
ei-monikulturistin
suvaitsemattomuutta ei saa suvaita

 

Uhrit kotiarestiin!

Kaikki puhuvat nyt turvallisuudesta ja kahtiajakautuneesta Suomesta. Optulan raiskaustilastoja siteerataan keskusteluissa uudelleen ja uudelleen, eikä yhteisymmärrystä siitä, mitä niistä voi päätellä, tunnu löytyvän. ”Suomalainenkin raiskaa” on vakiovastaus raiskaustilastojen tiettyjä yliedustuksia  kauhisteleville.

Raiskauksissa ehdoton nollalinja ja kovemmat rangaistukset

Lähiaikoina Suomessa on tullut ilmi useita turvapaikanhakijoiden tekemiä raiskauksia. Eniten koko Suomea on kauhistuttanut kolmen eri 14-vuotiaan tytön raiskaukset. Kahdessa tapauksessa epäillyt ovat turvapaikanhakijoita ja yhdessä ulkomaalaistaustaiset pojat.

Lapseen kohdistuva seksuaalinen väkivalta on äärimäisen traumatisoivaa. Se jättää pysyvät arvet. Yhteiskunnan tärkein tehtävä on suojella lapsia ja nuoria sekä turvata heille turvallinen kasvuympäristö. Tässä tehtävässä Suomi on viime aikojen uutisoinnin perusteella epäonnistunut.

Raiskaavat ulkomaalaiset on karkotettava välittömästi vol. 1

Ja sitten se tapahtui - karmeimmalla mahdollisella tavalla - ja kukaan ei olisi uskonut. Paitsi ne joiden mielestä nuorten naisten ja tyttöjen  raiskaaminen  on ihan hyväksyttävää ja luonnollista, koska joskus ihmiset tekevät niin, suomalaisetkin.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä