*

hautakangas Kyttäyksestä kannustamiseen, rötösherrat kuriin jne.

Kaikki blogit puheenaiheesta Lestadiolaisuus

Keskustapuolue, lestadiolaiset, maakuntauudistus, sote

Lestadiolaisuus on vahva valtarakenne Keskustapuolueen sisällä, jonka vaikutus tuntuu Pohjois-Suomessa enemmän kuin puolueitten valta. Lestadiolaisuus on myös vahvasti edustettuna valtakunnan politiikassa sekä julkista valtaa käyttävissä järjestöissä, joka vaikuttaa kansan jakautumiseen ja vääristyneeseen kilpailuun yritystoiminnassa.

Sipilän erikoiset tunteilut (ja ehkä vähän minunkin)

Juha Sipilän ja YLE:n välinen skisma on ollut varsin viihdyttävää seurattavaa. (Hikipedian kanta tapahtumaan on yksiselitteinen; Varoitamme mauttomia vitsiuutisia kirjoittavia. Kuten minua itseäni.

Rukoilette puolestamme?

Richard Dawkins sai lievän aivohalvauksen 5. helmikuuta 2016. (Hän ei tullut prosessissa uskoon, vaikka asiaa varmasti on toivottu. Kristityt iloitsisivat. Ja jos niin olisi käynyt niin monia ateistejakin tilanne olisi huvittanut jos ei ilahduttanut.) Tämä käynnisti erikoisen tapahtumaketjun josta jopa BBC uutisoi. Englannin kirkko oli virallisella twiittikanavallaan rukoillut Dawkinsin puolesta.

Epäeettistä lähetystyötä Afrikassa

Lestadiolaisten varain- ja jäsenhankinta takkuaa Suomessa. Tästä syystä lähetystyötä tehdään Togossa, Gambiassa ja Ghanassa. Tämä, jos mikä, on täysin moraalitonta.

 

Kerta kielen päälle

Uskonnoilla on monesti hyvin omanlaisensa tapa käsitellä kriisejä. Tästä hyvän esimerkin saa takavuosilta. Nokia Missiosta erotettu Markku Koivisto oli uutinen. Ja asiasta tiedotettiin ensimmäiseksi termillä "seksuaalisten rajojen rikkominen". Toki monilla oli ilmiselvää jo tässä vaiheessa että kyse oli homoseksuaalisuudesta.

Lestadiolaisten vainoamisesta ja omantunnontestistä

Jani Kaaro kirjoitti pari viikkoa sitten "Rapportiin" journalismia. Teksti "Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla" kertoi siitä, miten lestadiolaisiin on liitetty tapahtumia joita ei ole tapahtunut. Ja tähän on liittynyt hyvinkin huolestuttavia piirteitä.

Uskonnollisuus suomalaisessa yhteiskunnassa!

Olisi kummallista, jos emme tunnistaisi uskonnollisuuden merkitystä suomalaisen yhteiskunnan vallankäytössä. Useat eri lahkot pitävät maaperää äänestyskäyttäytymisellään. Pohjoisessa Suomessa lestadiolaisuus elää edelleen vahvana ja mahdollistaa joko kekustalaisen tai kokoomuslaisen  vallankäytön mahdollistumisen.

Aika, jolloin kirjailija Väinö Linnan romaanit saivat maaperää kansallistuntoihimme, ovat edelleen ajankohtaisia.

Vähättelyn ydin

Jenny Rostain kirjoitti siitä miten nukkuvaan naiseen kohdistuva raiskaus kohtaa helposti vähättelyä. Aiheesta on toki keskusteltu muutoinkin. Feministien parissa puhtaan ns. raiskauskulttuurista. Siinä korostetaan että raiskauksen huolestuttavuutta pienennetään erilaisin syin.

Sipilä herättää luottamusta

Tulevan hallituksen maahanmuutto- ja EU-linjaukset ovat nyt kasassa, ja tälläkin foorumilla esiintyneiltä ennakkopeloilta lienee suurimmalta osin selvitty ehjin nahoin. Edessä ovat Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeimmät väännöt – talousasioista ja yhteiskuntamme rakenteista.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä