*

hautakangas Kyttäyksestä kannustamiseen, rötösherrat kuriin jne.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansalaisten luottamus

YLE on veronmaksajien äänitorvi ja luottamuksen vakaa palvelu!

Ei liene yhdentekevää, miksi Ylen toimintaan on ajautunut ulkopuolelta ammuttuja sirpaleita.

Yhdentekevää ei ole myöskään, että sirpaleet ovat rikkoneet luottamusta. Ovat rikkoneet turvallisuuden tunnetta, jonka pitäisi toimia kaikkien veroamaksavien suojamuurina.

Maksamme, kukin varojemme mukaan Yle -veroa.  Veroa, jolla taataan yhdenvertainen uutisointi ja ohjelmatarjonta.

Huolimatta siitä, että pääministeri Sipilä tunsi omassatunnosaan tehneensä kaiken oikein, hän hermostui ja aloitti pommituksen toimittajaan, joka kirjoitti.

Työn, tuotannon ja kuluttamisen yhtälöt – kuinka ne istuvat elämän tosiasioihin?

Hallituksemme puoluepuhetorvet istuvat päät punaisina pohtien |* miten Erkki ja Liisa työllistetään, kun samaan aikaan teknologistit näkevät maailman jo robotteina ja digitalisaationa. Ei tarvitse kummoisesti miettiä, niin arvaa, että lopulta kaikki työtehtävämme voidaan robotoida ja digitoida – automaatille.

Hybridillistä informaatiosotaa – mistä sumutetaan ja ketä?

Ukrainan sisällissota 1], sanoisinko veljessota - kääntyy medioiden innoittamina, provosoimina jopa manipuloimina sanojiansa ja näiden päämääriä vastaan – vieläpä Krim [ ~ http://areena.yle.fi/radio/2261556 – [!] ] alleviivasi lä

Leikkaamista ja elvyttämistä – unohtuuko jotain?

(Uutisointi mouruaa vastauksia valituilta poliitikoilta – leikataan, elvytetään. Leikataan 2-9 miljardia 1] ja vain harva haluaa ottaa velkaa lisää, yllättävää. Valtiomme velka on lukuna hallinnassa, jos luottaisimme itseemme!)

Pelastakaa edes suomalaiset!

Turvapaikkakeskustelu, kansalaisten turvattomuus, poliisien vähentyneet resurssit, uudenvuodenöiden systemaattiset häiriköinnit ympäri läntistä Eurooppaa... kaikki nämä kietoutuvat erittäin sekavaan keskusteluun.

Vaikuttaa siltä, että todellisuutta naisten ahdistelujen ja ryöstöjen suhteen suodatetaan tietoisuuteen varsin voimakkaan poliittisen korrektiuden seulan läpi niin Suomessa, Saksassa kuin muuallakin. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä