*

hautakangas Kyttäyksestä kannustamiseen, rötösherrat kuriin jne.

Kaikki blogit puheenaiheesta Juha Sipilän keskusta

Keskustapuolue epäonnistui ehdokasasettelussa pahasti

Tuoreen YLE:n gallupin mukaan Sauli Niinistön kannatus on 80%. Tämä voi kertoa siitä, että puolueet ovat epäonnistuneet ehdokasasettelussa, koska eivät ole löytäneet kiinnostavia ehdokkaita. Keskustapuolueen kohdalla epäonnistuminen on rajuinta. Peräti 83% puolueen kannattajista ilmoittaa äänestävänsä Niinistöä eikä puolueen oma ehdokasta Vanhasta.

Keskustapuolue olisi voinut asettaa ehdokkaaksi Väyrysen, jolloin tilanne olisi täysin toinen. Kannatus olisi varmasti jotain muuta kuin Vanhasen 2%.

Kärnäraattorin seikkailut somessa - mieluummin överit kuin vajarit

Kärnä on Kärnä tai se on vaan meidän Mikko ovat toistuvia puolustuksia Kärnäraattorin suoltamille kirjoituksille somessa. Miksi jatkuvasti harhaanjohtamalla tulee hyväksyttävämpää syöttää samaa tuubaa yhä lisää?

Noin vuoden aikana olen täällä Puheenvuorossa lukenut Kärnäraattorin blogeja ja huomannut niissä toistuvia keinoja herättää kohuja ja harhaanjohtaa lukijoita. Monesti olen niitä oikonut ja lähteisiin perustuen ampunut alas - itse asiassa varsin työlästä touhua ja suurelta osin hyödytöntä.

Mieluummin överit kuin vajarit

Sipilän korttitalo pystyssä enää kansalaisten uskolla

Selkeät ja kiistattomat todisteet valehtelusta tai kauniimmin sanottuna harhaanjohtamisesta olisivat se viimeinen tuulenhönkäys, joka voisi kaataa koko Sipilän korttitalon. Tällä hetkellä kaikki tiivistyy siihen luottaako Sipilän sanaan vai ei. Itse en ole luottanut pitkään aikaan, mutta enemmistö tuntuu kuitenkin luottavan.

Keskustan Kärnän käsittämätön logiikka

Vajaan vuoden seurattuani tämän kansanedustajan toimia täällä ja muualla mediassa en voi kuin ihmetellä tämän tuuliviirin toiminnan logiikkaa ja konsistenssia. Toivottavasti hän ei edusta keskustan ja yleisemminkin politiikan tulevaisuuden suuntaa perustaessaan toimintansa jatkuvaan kohuja tavoittelevaan toimintaan mediassa.

Vastakkainasettelun kuningas kritisoimassa vastakkainasettelua

Kokoomus kaksilla rattailla

Keskustan gallupsuosion lasku jatkuu ja kokoomuksen nousee, vaikka molemmat ovat samassa hallituksessa. Miksi näin tapahtuu, johtuu tietysti monista asioista, mutta yksi merkittävä seikka on kokoomuksen kaksinaamainen politiikka.

Kyse on siitä, että kun puheenjohtaja Orpo ja muut kokoomusministerit liputtavat jo sovitun maakuntauudistuksen puolesta saaden näin maakuntien porvarit edelleen kokoomusta kannattamaan, Jan Vapaavuoren ja muiden matonvetäjien poppoo puhuu aivan päinvastaista. Heille maakunnat ovat mörkö, jota pitää vastustaa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä