*

hautakangas Kyttäyksestä kannustamiseen, rötösherrat kuriin jne.

Kaikki blogit puheenaiheesta Jäämeren ratahanke

Hallinnon ylimielisyys

Suomalaista hallintoa pidetään yleisesti ylimielisenä ja kansalaismielipiteestä viis välittävänä. Hallitusten toiminnasta tehdyt kyselyt vahvistavat asian, mutta päättäjät itse eivät älyä tai halua tehdä asialle mitään. On se vain niin mukava siellä  ministerin palleilla pönöttää.

Avoin kirje Emma Karille

Arvoisa kansanedustajakollega Emma Kari!

Olet viimeisten kahden viikon aikana hyökännyt vasta hyväksyttyä metsähallituslakia kohtaan sellaisin argumentein, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Valitettavasti väitteesi ovat herättäneet vastakaikua erilaisissa ihmisissä, joille sinä olet kansanedustajana auktoriteetti. Pyydän sinulta, että voisit oikaista esittämäsi virheelliset väitteet, ettei kenellekään jäisi epäselvyyttä asioiden oikeasta laidasta.

Vatulointi arktisten kysymysten ympärillä lopetettava

House of Lapland järjesti tänään Sanomatalolla erittäin laadukkaan Lappi.NYT -keskustelutilaisuuden, jossa käsiteltiin muun muassa Lapin tulevaisuutta ja maakunnan kehittämismahdollisuuksia. Keskustelin ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokan kanssa Kirsi Alm-Siiran haastattelemana Suomen arktisesta strategiasta ja sen toimeenpanosta.

Työtä ja kilpailukykyä yhdellä päätöksellä

Olemme kaikki tietoisia Suomen talousahdingosta ja kilpailukyvyn heikkenemisestä. Vaikka tilanne tiedostetaan, ei Suomen kipeästi tarvitsemia päätöksiä ole tehty. Tarvitsemme suuria rakenteellisia uudistuksia, mutta niiden lisäksi konkreettisia tekoja työllisyyden lisäämiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

Suomen tie kehitysmaaksi katkaistava välittömästi

Valtio ei voi enää jatkaa 2000-luvun kehitysmaapolitiikkaa, jolla kansallisvarallisuuden lisäksi lahjoitetaan kaupan päälle välineet ryöstösaaliin kuljettamiseen. Stubbin hallitus lupasi 200 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa, jotta norjalainen Yara voi viedä Soklin fosfaatit maailmalle, kunhan saadaan muutama sata työpaikkaa ja niistä verotuotot valtiolle ja kunnille.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä