*

hautakangas Kyttäyksestä kannustamiseen, rötösherrat kuriin jne.

Kaikki blogit puheenaiheesta Immonen

Perussuomalaisten linja kansankiihotukseen?

Perussuomalaisten linja puolueen kansankiihottamista tuomion saaneisiin ja kohuja aiheuttaneiden aiheuttaneisiin aktiivipoliittiikoihinsa näyttää kovasti muuttuneelta. Ennen "jytkyjä" Soinin suhtautuminen oli kovin tiukka. Hän omien sanojensa mukaan ei hyväksynyt rasismia missään muodossa puoluessaan. 

Kuitenkin puolueessa on joukko kansanedustajia ja yksi europarlamentaarikko, jotka ovat  sakkotuomioon saaneet kansakiihottamisesta  ja/tai myös uskonrauhan rikkomisesta.

Putkonen petti lupauksensa

Pari viikkoa sitten media kuohui kun perussuomalaisten "työmies" Matti Putkonen uhkasi haastaa oikeuteen kaikki Immosta vastaan kirjoittaneet tavallisista somettajista päätoimittajiin. Kuten Pekka Vennamokin äskettäin totesi, Putkosen tyhjät puheet kuitenkin tunnetaan jo vuosikymmenten takaa.

Uhka ja sen kokeminen

Olen miettinyt, miksi Olli Immosen taistelukehotus koettiin niin uhkaavana, että 15000 ihmistä osoitti mieltään sitä vastaan. Mutta jos vaaditaan rajatarkastuksia ISIS-terroristien ja laittomien aseiden liikkumisen kontrolloimiseksi, kukaan ei lähde barrikadeille. Oma mukavuus, että passia ei tarvitse enää näyttää rajalla, on tärkeämpää kuin terroristien liikkeiden kontrollointi. Miksi?

Ennen kristalliyötä oli pitkien puukkojen yö, persuilla se on jo käynnissä

Miksei Soini uskaltanut keskustella Immosen kavereista tai ns. retoriikasta, vaikka tulossa oli tärkeä puoluekokous? Olisiko syynä hänen oma viimevuotinen "plokinsa", jossa tarttui "kulttuurimarxismiin"?

Kuka on vastuussa?

Miten pienestä kansastamme, joka taisteli yhdessä ja yhteistä vihollista vastaan, on saatu kansa jonka vihollinen on maahanmuuttaja tai turvapaikanhakija? Suomen ja Euroopan tilastojen mukaan meidän osuutemme turvapaikanhakijoista on 1% eli eipä tänne juurikaan hakijoita ole vaikka Suomen edut ovat ylivertaiset moniin muihin maihin verrattuna. Kuka on luonut kuvan yhteisestä vihollisesta? Mikä on Median vastuu, entä Tomo Soinin, Persujen, Muutos 2011, Suomen Sisun,Homma-foorumin, Nuivan Manifestin ja lukemattomien pienpuolueiden, joille demokratian nimissä olemme antaneet tilaa?

Halla-ahon rooli unohtunut Immos-kohussa

Puolitoista viikkoa kestäneessä ja koko Suomea puhuttavassa kansanedustaja Immosen aikaansaamassa kohussa on kirjoitusten ja puheen paljoudesta huolimatta yksi asia jäänyt vähemmälle huomiolle. Nimittäin eurokansanedustaja Jussi Halla-ahon rooli. Häntä media ei ole kysymyksillä näyttänyt vaivaavan, vaikka hän asettui hyvin selvästi välittömästi Immosen taakse.

Vihapuheesta ivapuheeksi

Se, jonka nimeä ei mainita, teki yölliset tumpputemppunsa ja jätti monomuotoiset tahrat kuivumaan. Aamun valjettua kansalaiset kokoontuivat hypistelemään, nuuhkimaan ja tulkitsemaan kovettuneita läikkiä.

Älämölöä ei voinut estää. Vihapuhetta, oli vallitseva näkemys. Vihdoinkin asiaa, yrittelivät myötämielet.

Immosen meriselitys

 

Paljon puhuttaneen kamelin selän katkeamisen jälkeen kansanedustaja Olli Immonen on vihdoin päättänyt avata yöllisiä lyyrisiä säkeitään puolueensa lehdelle. Hän kutsuu sanavalintojaan kansallisromanttisen mahtipontisiksi.

Pannaanko? Entä jos kerron kuinka vihaan Immosta?

Fiilisfestari jossa kaikkien egot ovat niin suuria että ne muodostavat kokonaan toisen ulottuvuuden. Draiverina tapahtumalle oli perussuomalaisten haukkuminen siitä että nämä ovat aina vastustamassa kaikkea, mutta eivät tajunneet perustaa puolueelleen vastustamisfestivaaleja, tosin silleen söpösti nimettynä joksikin välittämiseen viittaavaksi.

Mielenosoituksen jälkitunnelmia

 

Poikkeavia havaintoja mielenosoituksesta

Ensiksikin onnittelut järjestäjille tai välillisesti tapahtuman aikaan saaneelle, jota ei edes oltu kutsuttu tilaisuuteen. Tämä oli (minusta) ensimmäinen kunnon mielenosoitus valtakunnan uudella poliittisella ykkösareenalla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä