*

hautakangas Kyttäyksestä kannustamiseen, rötösherrat kuriin jne.

Kaikki blogit puheenaiheesta Brexit

EU:n teroittaa kynäänsä!

EU-valtioiden johtajat ovat pitäneet huippukokousta. Macronin mahtivoitto ja Brexit ovat nostaneet ranskalaisten painoarvoa. Toki ansionsa – niin koomista kuin se onkin, on myös Le Penin kompuroinnilla. Nyt Macronia kuunnellaan herkällä korvalla. Macron toi painokkaasti esiin sen, että ranskalaiset (toisin kuin saksalaiset) ovat laiminlyöneet rakenteelliset uudistukset ja nyt ne ovat edessä.  Tosiasioitten tunnustaminen on hyvä alku. Macron on saanut paljon positiivista vastakaikua Saksasta, sekä poliittiselta puolelta, että yrityssektorilta.

Ranska valitsi toivon, Englanti on epätoivoisessa tilassa ja tilanteessa.

Englannin lähtiessä neuvottelemaan brexitistään, se on epätoivoisessa tilassa. Kovan linjan brexit kärsi vaaleissa tappion ja maassa on hallituskriisi.

Ranska taas valitsi toivon, eli yhteistyön linjan Saksan kanssa.

EU:n uusi yhtenäistäminen alkaa syksyllä Saksan vaalien jälkeen, jos Saksan vaalit päättyvät Merkkelin, eli EU- myönteisen politiikan voittoon, kuten Ranskankin vaalit.

Englanti ei ole enää sisällä EU:ssa, vaikka eroneuvotteluja ei ole edes aloitettu, joten se ei nyt pääse EU:n uutta tulemista enää EU:n sisältä käsin sabotoimaan.  

Ranskalaisista pastilleista Jyväskylän tussahdukseen.

Harvinaisen mielenkiintoinen viikko huipentui eilen Ranskan vaaleihin. Ensimmäiseen kierrokseen. Äänestäjät tuntuvat luottavan uudistusmieliseen Macroniin. Toivottavasti ranskalaiset ovat valmiita myös käytännössä tekemään uhrauksia paremman tulevaisuuden puolesta. Niitä tarvitaan. Muuten ei ”gallialainen kunnian kukko” laula. Tässä ajassa jossa elämme, tarvitaan avoimen markkinatalouden valtioihin johtajia, joihin luotetaan. Omassa maassa ja myös erityisesti niissä maissa, joitten kanssa kauppasuhde on tärkeä. Le Penin tuska jatkuu.

Brittiäänestäjät vastasivat peliin – PM May eroaa

Englannin pääministeri Theresa May otti ison riskin |1, kuten aikanaan, myös konservatiivien, PM David Cameron, joka lupasi kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä. Cameron hävisi oman ”hyvän ideansa” menestyä parlamenttivaleissa – syntyi Brexit. Nyt pm.

Pika-analyysi brittivaaleista

Theresa Mayn johtamat konservatiivit menettivät eilen käydyissä vaaleissa enemmistönsä parlamentissa, mutta pysyivät selvästi suurimpana puolueena ja Pohjois-Irlannin unionistien tuella pysynevät vallankahvassa. Joissakin toisissa olosuhteissa Mayn voitaisiin katsoneen saavuttaneen torjuntavoiton, mutta koska May itse määräsi ennenaikaiset vaalit murskavoiton toivossa, niin häntä pidetään epäonnistujana enemmistön menetyksen takia. Huonon vaalikampanjan tehneen Mayn asema on tukala ja todennäköisesti hän jättää pääministerin tehtävän.

UK Conservatives - How stupid?

Brittien vaalien kattavat exit poll -tulokset ovat nyt selvillä. 

Theresa Mayllä, Brittien konservatiivipuolueen johtajalla oli hyvin riittävä enemmistö parlamentissä. Mutta sitten hän tuli ahneeksi ja halusi uudet vaalit kolme vuotta ajastaan edellä. Ja tulos:

Corbynin työväenpuolue kasvatti paikkojaan 232:sta 266:een. Ehkä useitten yllätykseksi.

Konservatiivit hävisivät 17 paikkaa ja saavat näillä näkymin 314 paikkaa, ja oppositiopuolueet saman verran. Joten konservatiivien jatko hallituspuolueena on riippuvainen jokaisesta äänestyksestä parlamentissa!

Eurostoliitto

Sky News uutisoi maanantaina, että Britannian pääministeri Theresa May totesi, että maa on valmis lähtemään Euroopan Unionista mikäli Brexit-sopimuksen ehdot eivät ole riittävän hyvät.

– Me tulemme neuvottelemaan asiasta, mutta kuten olen sanonut, ei sopimusta on parempi tilanne kuin huono sopimus. Olemme valmiit kävelemään ulos. 

Brexit, Macron ja Calaisin leirit

Yksi olennainen syy Brexitille oli maahanmuuton, erityisesti haittamaahanmuuton tyrehdyttäminen.

Tähän asti Iso-Britannia ja Ranska ovat hyvässä EU-hengessä sopineet erityisestä rajan vartioinnin järjestelystä. Ranskan Calais on toiminut brittien Doverin etuvartioasemana, ja luonnollisesti britit ovat maksaneet siitä aiheutuneet kustannukset.

Nyt Macronin Ranska haluaa päästää 10.000 "leiriläistä" irti, ja luonnollisesti Doverin asukkaat ovat kauhuIssaan. He ovat jo vaatineet automaattiasein varustettuja asejoukkoja kauniiden hiekkarantojensa turvaksi.

Missä EU, siellä ongelma

Kaikki tuntee sanonnan "missä EU, siellä ongelma".  Mutta myös ero EU:sta tuntuu olevan ongelma: EU:sta ei ilmeisesti saa erota.  Yli puolet briteistä on sitä mieltä, että EU ei ole tehnyt sitä, mitä se lupasi, ja mitä siltä odotettiin. Liikaa maahanmuuttoa, liikaa sekaantumista oman maan pikkuasioihin, työttömyys iskee syvään.  EU:n mielestä britit ovat kuitenkin tyhmiä, kun halusivat erota.  Jäsenyyden ehtoja yritettiin kyllä ensin uusia, mutta se ei onnistunut.

A. Stubb haluaa tolkkua Brexit-neuvotteluihin

Kansanedustaja A. Stubb (Kok) on ollut BBC:n radiohaastattelussa aiheena Brexit. Hän perää tolkullisuutta neuvotteluihin, joissa molemmat osapuolet voivat hävitä.

En ole havainnut Suomen median uutisoineen tästä, siksikin tämä lyhyt blogi-lastu.

Linkkejä

http://www.express.co.uk/news/uk/800623/Finnish-PM-EU-manipulated-Brexit...

https://twitter.com/alexstubb?lang=fi

https://twitter.com/alexstubb/status/860486359525584896 (Lisätty 8.5.2017)

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä