Kasettimaksu kaatui - Yle-vero tulossa
Onneksi olkoon! Tietokoneestasi ja kännykästäsi ei ilmeisestikään tulla perimään ylimääräistä kopiointimaksua. Sen sijaan pääsetkin tukemaan kulttuuria vielä suuremmalla rahalla, kun jokaiselta aletaan kerätä Yle-veroa.
Tämä poliitikkojen ykkössuojatyöpaikka on parhaillaan, kyllä, juuri nyt, tänään, lobbaamassa läpi oikeutta verottaa kaikkia työssäkäyviä.
TV-maksun tilalle on tulossa kirkollisveron omainen ylimääräinen maksu, jolta tulevat olemaan suojassa ainoastaan nollatuloiset.
Nyt on aika ottaa yhteyttä kansanedustajaasi. Juuri nyt. Huomenna on jo myöhäistä.
Ylen toimintaa on leikattava merkittävästi
Yle ei enää saa "tarpeeksi" rahaa pelkästään TV:n katsojilta, eikä se missään nimessä halua budjettirahoituksen piiriin, sillä tämähän tarkoittaisi, että jatkuvasti paisunutta rahoitusta voitaisiin joskus leikatakin.
Moni on toivonut, että Ylen kanavat laitettaisiin vain maksukortin taakse, kuten muutkin "laadukkaat" TV-asemat. Tämä taas tarkoittaisi, että Ylen rahoitus loppuisi kuin seinään - Yle kun ei toimi kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan, vaan tuputuksen ja pakottamisen avulla. Suurin osa kansalaisista jättäisi mokomat kortit hankkimatta mielihyvin.
Reilu ministeri
Viestintäministeri, lukion opettaja Krista Kiuru (sd) kertoo kotisivuillaan itsestään:
Olen luonteeltani aloitteellinen, toiminnallinen, avoin ja reilu. Pidän monipuolisesta elämästä ja haluan oppia jatkuvasti uusia asioita. Olen aina uskonut siihen, että "jos ei hyppää, ei lennä".
Aikooko hän seuraavaksi lentää Pasilaan, kun tulee jälleen demarien vuoro olla Ylen johdossa?
Suurkiitos myös kulttuuriministeri Arhinmäelle hienosta "silmänkääntötempusta". Itken ureaa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
"Yle ei enää saa "tarpeeksi" rahaa pelkästään TV:n katsojilta, eikä se missään nimessä halua budjettirahoituksen piiriin, sillä tämähän tarkoittaisi, että jatkuvasti paisunutta rahoitusta voitaisiin joskus leikatakin."
Yle ei ole koskaan saanut rahaa pelkästään TV:n katsojilta. Kannattaisi tarkistaa, mitä kaikkea yleisradion piiriin kuuluu. Jos mitään ylen palveluja ei todella käytä ja sen pystyy pitävästi todistamaan, niin silloin ei minunkaan mielestä mitään maksua välttämättä tarvitsisi maksaa.
"Moni on toivonut, että Ylen kanavat laitettaisiin vain maksukortin taakse, kuten muutkin "laadukkaat" TV-asemat. Tämä taas tarkoittaisi, että Ylen rahoitus loppuisi kuin seinään - Yle kun ei toimi kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan, vaan tuputuksen ja pakottamisen avulla. Suurin osa kansalaisista jättäisi mokomat kortit hankkimatta mielihyvin."
Moni on toivonut myös, että Ylen toiminta säilyisi entisellään, koska esim. maksukorttijärjestelmä on kuolleena syntynyt ajatus ja kaupallistaminen käytännössä estäisi ylen keskeisten tehtävien, varsinkin kulttuurin ylläpitämisen ja levittämisen, toteuttamisen.
Ylen tarjonta on moninkertaisesti laadukkaampaa, kuin se ylikaupallinen roska mitä jollain mainoskanavilla lähetetään. Esim. ylen dokumentit ovat takuulla hyödyllisempiä ja parempaa viihdettäkin kuin jotkut MTV3:n reality-ohjelmat. Tuo "Yle kun ei toimi kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan, vaan tuputuksen ja pakottamisen avulla." -maininta on naurettavan mustavalkoista ajattelua.
Tarjonnan laatu on subjektiivinen näkemys. Mielestäni myös Ylen kama on laadukkaampaa, mutta suurempi joukko ihmisiä voi ajatella että kaupallinen on parempi.
Ylen tarjonnan "laadukkuudessa" minua ärsyttää se, että rahaa tuhlataan älyttömät määrät johonkin omaan saippuasarjaan jolla yritetään kilpailla Salattujen elämien kanssa. Nyt kun tulee vielä mediamaksu, niin joutuu pakolla rahoittamaan Ylen johdon huonoja päätöksiä eikä voi mitenkään edes äänestää jaloillaan. Ei sillä, että olisin tv-maksua koskaan maksanut - kun ei ole tv:tä.
Ainoa järkevä vaihtoehto olisi Ylen siirtäminen budjettirahoitukseen ilman erillistä (ainakaan tasasummiin perustuvaa!) veroa. Kirjoitin aiheesta aiemmin: http://ahtoapajalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86299-budjettirahoitus-ei...
Mutta, katkeruuteni pakkomaksusta vähenisi, jos Ylen toimintaa supistettaisiin jättämällä pois kalliit urheilutapahtumien tv-oikeudet sekä ulkomaiset huippusarjat ja -elokuvat, ja ne omat saippuasarjaprojektit, ja keskityttäisiin siihen sisältöön, jota kaupalliset kanavat eivät näytä. Tällöin maksunkaan ei tarvitsisi olla niin suuri. Radiotarjonta nyt Ylellä onkin pääasiallisesti aika "poikkeavaa".
Ylen tarjonta on moninkertaisesti laadukkaampaa, kuin se ylikaupallinen roska mitä jollain mainoskanavilla lähetetään. Esim. ylen dokumentit ovat takuulla hyödyllisempiä ja parempaa viihdettäkin kuin jotkut MTV3:n reality-ohjelmat. Tuo "Yle kun ei toimi kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan, vaan tuputuksen ja pakottamisen avulla." -maininta on naurettavan mustavalkoista ajattelua.
Jos Ylen tarjonta on noin ylivoimaista, niin kanavapakettina sen ostaisi varmasti kaikki Suomen ihmiset. Miksi laatua pitäisi pakottaa ostamaan?
"Jos mitään ylen palveluja ei todella käytä ja sen pystyy pitävästi todistamaan, niin silloin ei minunkaan mielestä mitään maksua välttämättä tarvitsisi maksaa."
Ei voi olla niin että maksajalla on todistustaakka tämän suhteen. Palvelujen käyttämisen tai käyttämättä jättämisen todistelu ei ole taloudellisesti järkevää, joten en pidä kommenttia relevanttina.
Puoli miljardia? Ei tunnu missään, pane Visalle. Jaksatkin mäkättää tuollaisesta pikkurahasta näinä eurooppalaisen vakauden suurina päivinä.
Näissä keskusteluissa tulee aina mieleen parin vuoden takainen YLEn pääuutinen mereen valuneesta teollisuuslaitoksen päästöstä. Yle kertoi tapahtumasta uutisissa ja toi esiin epäillyn yrityksen nimen. Kolmosen uutiset alkoi epäillyn firman mainoksella ja pääuutisena taisi olla joku Lipponen vihkii uimahallin tms.
Yleä pitää karsia, mutta Ylen tiedonvälitys tulee säilyttää.
Minulle asia on ristiriitainen. Periaatteessa tämä on paras idea Ylen rahoittamiseksi, toistaiseksi. Itsellänikään ei kuitenkaan ole televisiota ja vähän tulee epäreilusti kohdeltu olo. No, ei minulla ole lapsiakaan ja tuloverosta maksetaan lapsilisät jne. - mutta silti. Korvamerkityt verot ovat hankala rasti, kun niiden käyttöä ei päätä edes demokraattisesti valittu eduskunta. Mielummin toki YLE:lle kun moneen muuhun annan rahani vastikkeetta.
Samassa veneessä ollaan. Vaikka itselläni ei ole tv:tä, ymmärrän Ylen tiedonvälityksellisen roolin ja voisin hyväksyä vaikka tämänkin veron, jos sillä katettaisiin vain lain velvoittamat perustoiminnot. Siihen riittäisi yksi tv-kanava ja radiokanava, muut toiminnot pitäisi rahoittaa tuotetta myymällä niinkuin muidenkin toimijoiden. Jos Ylen laatu on niin hyvä kuin monet kehuvat, ei menekistä luulisi olevan huolta.
Tulee olemaan mielenkiintoista seurattavaa eduskunnan kyselytunneilta klo 16 YLE 1-kanavalta.
Jotenkin tuo Yle-vero häiritsee, sillä miksi jokaisilta pitäisi alkaa periä ja entä ne, joilla on uskonnollinen vakaumus olla katsomatta paholaisen keksintöä? Entä ne, joilla ei ole mitään telkkariakaan?
Puhumattakaan yleisissä tiloissa tai niissä ravintoloissa, joissa on telkkari avoinna ja miten niistä peritään? Niin ja yhdistykset?
Paljonko veroa otetaan tuloista? Ei siinä tullut ilmi. Jotenkin tuntuu, että "hyvitysmaksu" otetaan tuosta Yle-veroina.
Hyvä juttu on se, ettei hyvitysmaksua laajenneta tietokoneisiin.
Ylelle piisaa kaksi tv-kanavaa ja niistäkin voi lempata kaikenmaailman kotikadut ja salkkarit ja muut hömpät mäkeen ja maksukanaville. Jos ideana on kulttuuri ja asiaohjelmat, niin niitä sitten lisää, ja laadukkaasti. Rahoitus ylelle budjetista. Radiossa ylelle piisaa myös pari valtakunnallista kanavaa. Loput kaikki mainosrahoitteisina tai kortin takana.
Eiköhän näinä aikoina tuo ylekin joutaisi pienelle budjetille. Säästetään säästetään kun kerran herrat tahtoo...
Kiitos Ville, että sinäkin otit asian esille.
Tähän ei ole muuta sanottavaa kuin se tylsä fraasi. Komppaan täysillä.
Kansanedustajallenikin lähti postia ja sain tiedon, että perille meni.
Maksu katselun mukaan kele............!!!
Itse käytän töllötintä noin pari kolme kertaa kuussa -talvella- joten miksi hemmetissä siitä tulee maksaa sama kuin zombina sen edessä päivittäin istuvien? Niin miksi?
Juu ja en maksa maksua nytkään juuri edellä mainitun syyn vuoksi.Miksi? No kun nyt vaan en maksa mistään älykääpiöohjelmista joita en edes katso.
Kansanedustajat katsovat aamusta iltaan töllöstä euron putoavaa kurssia ja muuta kriisihössötystä. Siksi heidän on vaikea ymmärtää, ettei tavallinen ihminen työaikanaan töllöä tuijota. Se ehkä selittää tämän:
http://www.yrittajat.fi/fi-FI/uutisarkisto/a/uutisarkisto/yritykset-jout...
"Kansanedustajat katsovat aamusta iltaan töllöstä euron putoavaa kurssia"
Jos näin on niin voiko jumalauta sentään olla mitään järjettömämpää???
Eikö niillä pitäisi olla jossain ihan suoralinkkiä jonkun nettiniilon välityksellä, että ei nyt tarvitse sentään television varassa elää!!
Näinkö sitä suomea ajetaan -katsomalla televisiota!!!!!!!!!!!?
Eli siis enemmistö on todellisuudessa juuri niitä töllözombeja mitä olen arvellutkin? Voi elämän kevät ja kellipotin partajouhet.
No en oikeasti tiedä katsovatko kansanedustajat töllöä. Yritin vain miettiä, miksi yrittäjät pannaan maksamaan jonkun töllöyhtiön kuluja.
Tiedätkö tai otatko selvää, voinko lähettää DVD, Blu-Ray, muistkortteja täältä meiltäpäin sinne kotimaahan isomassa kasassa, ilman että kukaan joutuu maksamaan uudelleen niistä jotain veroluonteista maksua. 50€/ kuution laatikko, joka painaa alle 500 kiloa on taksa.
Luonnollisestihan maksan kaikista jo täällä normaalin ja laillisen ALV-maksun?
EU maa.
Entäpä nuo kovalevyt tai uudemman sukupolven nopeat muistipalikat SSD, joiden hinta täällä on huomattavasti edullisempi kuin Suomessa.
Täällä ei kukaan edes kuvittele niitä käytettävän piratismiin ja niinollen mitään erikoismaksuja ei ole eikä tule.
Hintaero on muutoinkin merkittävä, koska kilpailua asiakkaista käydään isommississa ympyröissä, eikä oletusarvoisesti kukaan tallennuslaitteen omistaja tietenkään käytä mitään em tallennusmedioista laittomaan kopiointiin. Ainoastaan dataa tallentaakseen, kuten minäkin työprokkiksia omaa musaa ja varmuuskopioita kuvistani (noin 160 000 kpl), johon minulla on tekijänoikeudetkin.
Jos haluaisin, niin voisin toki tehdä tuntemattomasta sotilaasta 3-D version jollekin Blu-ray levylle, mutta se on vain oletus ja minun haave, kun eläkeläisenänä joskus yritän raivata aikaa siihen projektiin. Olen jo kokeillut, mutta luopunut, sillä värien käyttö tökkii. ;-)
Itse olen samaa ja eri mieltä "Yle-verosta". Olen samaa mieltä siitä että pitäisi tukea Yle:a. Ihan uutisien ja muiden tärkeiden juttujen takia. Olen myös sitä mieltä, että Ylen monopoliin pitäisi puuttua. Tämä maa on muutenkin kartellien ja monopolien maa. Etten yllättyisi, jos kyseinen verotus menee läpi.
Vihdoinkin. Odotin tänä vuonna vain 11 kuukautta ja 15 päivää ennen kuin poliitikot saivat aikaan jotakin oikeata. Ei ihan menny tämä vuosi hukkaan. Nyt pitäisi sitten odottaa vielä vuosi ennen kuin voisin hankkia television. Huono juttu, koska juuri parahultasillaan olen etsimässä tietokoneen näyttöä, joten joudun vielä jätämään hankkimaan digivirittömän mallin. No. Yle Areena on hyvä juttu silti.
Tuntuu kyllä erittäin epäreilulta. En ole yleä tai edes maikkaria ja muita kaupallisia yli kymmeneen vuoteen katsonut, koska yleltä ei tule muuta kuin virhervasemmisto propagandaa ja kaupallisilta kanavilta aivan järkyttävän syvältä olevaa reality oksennusta.
Itsellä on 46 tuumainen Sonyn telkkari josta on poistettu viritin, koska sille ei ole käyttöä ja tv lupatarkastajakin sen hyväksyi.
Nyt kuitenkin meinataan laittaa minutkin maksaamaan itselle vastenmielisen propagandan levittämistä, vaikkei ole edes mitään mahdollisuutta katsoa ylen kanavia.
Jotenkin tämä logiikka alkaa olla samaa sairasta luokkaa, kuin entisessä itäblokissa, jossa joidenkin tarinoiden mukaan teloitettavien piti itse maksaa oman teloituksensa kustannukset.
Kyllä Suomessa mielestäni jonkinlainen YLE olla, mutta veroluontoinen maksu saisi jäädä alapäästään kympin korville ja yläpäästään kahdelle hengelle nykyisen talouskohtaisen TV-maksun tasoa. Siis kokonaisuutenaan YLEn tulisi tehostaa tai supistaa toimintaansa.
Sitä en nyt osaa sanoa, olisiko siinä enää mitään säästöä, jos YLE luopuisi kanavistaan ja sen lähetykset ajettaisiin kaupallisilla avoimilla kanavilla ulos? Niillähän on kuitenkin joku toimilupa ja siis sopimus valtion kanssa. Sopimus vain vähän muuttuisi. Siis vuosittain arvottaisiin YLElle varatut lähetysajat kullekin kanavalle. YLEn varaamaa aikaa ei mainokset katkaisisi, mutta alkuun ja loppuun saisi kanava myydä mainosaikaansa.
Demarien ikioma tasavero!
Tuo 7000 euroa on matala raja eli n 583 euroa/kk ja sen yli kun menee niin paukahtaa tuo ylevero.
Moni pienituloinen ei ole itse maksanut tv-lupamaksua, vaan sen on maksanut joku toinen taho mm tiedänkehitysvammaisia joiden tv-luvat on maksettu kuntayhtymän tai sossun kautta, samoin monien eläkeläisten tv-luvat on maksanut mm omaiset jne......
Eli kova on isku heille, mutta myös niille joiden perheessä on useita tulonsaajia, tulee selkeä veronkorotus.
Ylen voisi kyllä pilkkoa ja myydä tai tosiaan riittäisi yksi tv-kanava jossa olisi uutisia jne....
Onneksi sentään Arhinmäen idioottimainen tasvero=kasettimaksun laajennus kaatui, ainakin toistaiseksi. Toki noi voimassa olevat maksut nousevat.
No en ole ostanut pitkiin aikoihin Suomesta tuotteita joissa tuo perkeleen mafiamaksu on!
Tuttavapiirissä on näitä perheitä joissa on ainakin kolme tulonsaajaa ja kaikilla paukkuu kevyesti ton 22 tonnin yli tulot joten 3x140=420€
Tuo 22 tonnia vuodessa tulee täyteen n. 1880 egen kk- tuloilla
Ja maaseudulla saattaa olla perheitä joissa on vieläkin enemmän tulonsaajia saman katon alla.
Kivat vaan saatanan sossut!
Itse asiassa Yle lähettää todella laadukasta ohjelmaa. Itselläni ei ole tällä hetkellä telkkaria, mutta seuraan Areenaa aktiivisesti. Etenkin FST lähettää todella laadukkaita sarjoja. Ihan muuta kuin mainoskanavien tylsät poliisisarjat. Lisäksi ihan suomalaisilla subeilla.
En todellakaan tahdo vaihtaa ylen hienoja sarjoja mainoskanavien CSI-uusintoihin vuodesta toiseen....
Jos on sitä mieltä, että yle lähettää todella laadukasta ohjelmaa, voisi tarkastuttaa, onko itsellä jotain mielenhäiriötä. Tämä monen vuoden takaa, mutta en luule FST:n ohjelmiston siitä paljonkaan parantuneen. Olen Sarin kanssa samaa mieltä siitä, että ketä kiinnostaa nuo todella tylsät poliisisarjat tai BB sairaat ohjelmat.
Tuossa on monta selvittämätöntä asiaa. Ei ainakaan minulle uutisten perusteella selvinnyt.
Mitä tuollaisen erillisverotuksen hoitaminen tulee maksamaan, entä miten ne tulot lasketaan, otetaanko alkuvuoden tulot, joista lätkäistään koko vuoden tv-vero, vai tuleeko se jälkikäteen maksuun. Nythän tv-lupa maksetaan etukäteen. Entä ne, jotka ovat pätkätyöläisiä? Vai onko tarkoitus liittää tuo vero kunnallisverotuksen mukana maksettavaksi?
Mikä vika budjettirahoituksessa olisi ollut?
Yleisradiosta voisi karsia puolet pois. Viihde ja urheilu tulisi jättää suosiolla kaupallisille kanaville - ne eivät ole julkista palvelua. Sen sijaan uutis- ja ajankohtaistaohjelmat sekä vähemmistöjen ohjelmat ovat Yleisradion ydintoimintaa. Tulevaisuudessa riittäisi kaksi televisiokanavaa, kaksi radiokanavaa ja nettipalvelu.
http://mikkosavelius.puheenvuoro.uusisuomi.fi/76628-betj%C3%A4na-special...
Yle-vero on periaatteessa kannatettava asia, mutta se ei poista sitä ongelmaa, mikä on ollut tässä rahoituksessa kynnyksenä alusta asti.
Se on se, että onko reilua, että aloittajan kaltaiset ihmiset tai se kuuluisa pihtiputaan mummo, maksavat YLE-veroa ilman että heillä on sen veron kannalta olemassa olevaa korrelaatiota. Televisiota.
Ainahan voi jeesustella, että tällä katetaan myös radion kulut ja nettikin on ja ja ja ... Paskat.
Ne maksaa, jotka käyttää. Minä maksan mielelläni, koska käytänkin näitä palveluja. Kuinka mielellään ne maksavat, jotka eivät käytä? Etenkään kun kyse ei ole kenenkään ihmisen pakollinen toimeentulo tms. asia joita verojen kautta maksellaan.
Omasta mielestäni YLE on hyvä olla ja sitä tulee myös rahoittaa. Kunhan turhuudet karsitaan pois. Mutta kaikille yleinen maksu on pelottava. 50 egeekin on paljon esim työmarkkinatuella elävälle. Vaikka olisikin vain kerran vuodessa, jossain kuussa se lähtee tuloista. Sillä kuitenkin vaikka saisi viikon ruuat siinä kuussa. Ja tiedoksi: sossu ei maksa tv-lupaa. Maksaisikohan sitten tuon jos se on kerran pakko kaikkien maksaa ja viikon ruuatkin menettää.

Kommentoi 43 kommenttia