*

hautakangas Kyttäyksestä kannustamiseen, rötösherrat kuriin jne.

Tekijänoikeuspäivän seminaari - tunnelmia ja mietteitä

Maanantainen tekijänoikeuspäivän seminaari Tennispalatsissa oli positiivinen yllätys. Kulttuuriministeri, artisteja, sisältöteollisuuden edustajia ja virkamiehiä - näiltähän ei aina odottaisi kovin edistyksellisiä tai informoituja näkemyksiä. Vaan vaikuttaisi, että tuulet ovat hiljalleen kääntymässä.

 

Youtube piraattipalveluna

Artisteilla on aivan ilmeisesti suurempiakin harminaiheita kuin piratismi. Apulannan Sipe Santapukki (artisti ja yrittäjä) olikin huolissaan artistien sosiaaliturvasta; hänen ansiotulona verotetuista tekijänoikeuskorvauksistaan ei moista kerry. Ja bisneksetkin olivat jo vaarassa, koska uusia ansaintakanavia ei tahdo syntyä.

Koomisempaa oli kertomus Apulannan aikaisemmasta taistelusta Youtubea vastaan; olivat ladanneet palveluun "ties mitä roskaa" nimettynä omiksi biiseikseen, jopa satoja kappaleita, yrittäessään vaikeuttaa "piraattien" löytymistä, kun fanit epäilemättä alkaisivat ladata musiikkia sinne - kenties omien videoidensa yhteydessä. Aivan kuin ilmainen mainos ja suosionosoitukset eivät olisi aivan heti uponneet Apulannan äijiin?

Youtube sentään maksaa tekijänoikeuksien omistajille korvauksia näiden omistamasta materiaalista palvelussaan. Ja myös poistaa tuon materiaalin, jos näin vaaditaan.

Saksan Gramexille, GEMAlle, tämä ei ole kelvannut. He olisivat halunneet monta kertaa suuremmat korvaukset, ja kun Google ei näihin suostunut, ovat jo vuosien ajan vaatineet Youtubea estämään kaikkien saksalaisten artistien musiikin näyttämisen Saksan alueella.

Sopii ihmetellä, miten hyvin suomalainen musiikki myisi Suomessa, jos hyvästä biisistä ei voisi heittää kaverille Youtube-linkkiä.

Tällainen omaan jalkaan ampuminen ei toki mafialle riittänyt; nyt GEMA on voittanut saksalaisessa tuomioistuimessa, ja saa vaatia Youtubea aktiivisesti sensuroimaan "edustamiensa" artistien (eli kaikkien saksalaisten artistien) tuottamaa sisältöä.

Saa nähdä, näkyykö koko Youtube enää kohta Saksanmaalla. Onnea vaan GEMAlle, ja kaikille artisteille - joista osa ei edes ole sen jäseniä.


Spotify - hyvä bisnes, kenelle?

Spotify mainittiin moneen kertaan eri yhteyksissä. Yksi ongelma näytti olevan, että tätä lähinnä nettiradiota vastaavaa palvelua verrattiin jatkuvasti vain levymyyntiin - mielestäni on varsin luonnollista, että rajoitetusta kertakuunteluoikeudesta maksetaan paljon vähemmän kuin siitä, että ostettaisiin kokonainen levy ikuisesti omaksi.

Tuo seikkahan epäilemättä sattuu pahimmin kertakäyttöiseen, teolliseen hittimusiikkiin, joka on suosittua vain vähän aikaa. Kuluttajalle on mahdotonta myydä edes kokonaista albumia, sen sijaan tämä kuuntelee ne haluamansa hittibiisit ehkä vain joitain kymmeniä kertoja, ja tuottaa artistille ja levy-yhtiölle vain murto-osan vanhan ansaintamallin fyrkasta.

Vakavampi ongelma oli se, että Spotify-soitoista levy-yhtiöt kiskovat itselleen huomattavan suuren osan tuotoista, vaikka eivät tuota kuluttajalle mitään muuta lisäarvoa kuin helpomman saatavuuden. Mikä hauskempaa, Spotifyn korvaukset eivät kulje esimerkiksi Gramexin kautta, vaan levy-yhtiöiden - jotka ovat Spotifyn omistajia.

Musiikkituottajien puheenjohtaja, Warnerin Niko Nordström, ei osannut edes kertoa asiasta tiedustelleelle Warnerin tallin artistille, miten suuren osan tuotoista tämä saa Spotify-soitoistaan. "Se riippuu monesta asiasta..." - niinpä! Hyvin ovat lakimiehet työnsä tehneet.

Minä kehtaan väittää, että levy-yhtiöt ovat tällä hetkellä suurimpia piraatteja (tai sutenöörejä, kuten Lauri Gröhn sanoisi), ja sekä artistien että kuluttajien pahimpia riistäjiä. Ja Spotify on niiden juoni, muka malliesimerkki laillisesta musiikin levittämisestä Internetissä.

No. Nykyään artistin on kannattavampaa myydä muutama sata itse tekemäänsä CD-levyä, kuin saada biisinsä soimaan Spotifyssä miljoonia kertoja. Nolla euroa levy-yhtiölle, kaikki artistille.

Infograafi on parin vuoden takaa, mutta tilanne ei ole oleellisesti muuttunut.

Tietysti tämä ei ota huomioon sitä, että miljoonat Spotify-soitot todennäköisesti saavat lätynkin myymään useita tuhansia kappaleita. Mutta miten kauan kuluttajilla enää edes on CD-soittimia?

Levy-yhtiöt ja näiden riistopalvelut kannattaisi siis vain kerta kaikkiaan ohittaa. Dinosauriiden aika on mennyt.


Elokuvatuotanto

Elokuvatuottajien Aleksi Bardyn mukaan piraatit ovat jo nyt parantaneet elokuvien kuluttajien asemaa. Maailmanlaajuinen jakamiskulttuuri on nimittäin pakottanut levittäjät julkaisemaan hittileffansa kerralla maailmanlaajuisesti. Enää ei tarvita viikkojen tai kuukausien odottelua, jotta pääsisi näkemään laillisesti uusimman Hollywood-tuotannon.

Ei sillä, että piraattikopiointi olisi koskaan elokuva-alaa vahingoittanutkaan. Toisin kuin musiikkiteollisuus, leffantekijät ovat voineet joka vuosi paksummin, vaikka nettipiratismi on räjähtänyt käsiin.

Moni panelisti toivoi, että samanaikainen globaali levitys toteutuisi myös TV-sarjojen kohdalla - tunnustipa joku itsekin kopioineensa sarjoja piraattisivustoilta, "kun ei niitä muutenkaan saa ajoissa". Vakava rikos?

Huomattavaa oli myös erään virkamiehen maininta siitä, miten Ruotsissa sisältöbisnes on moninkertaisesti Suomea suurempi, vaikka piratismi on vielä paljon Suomea laajempaa, ja esimerkiksi The Pirate Bayn kaltaista palvelua ei oikeustoimin saada suljettua.

Toisaalta mm. Irina Krohn kritisoi elokuvateollisuuttakin. Siinäkin varsinainen artisti - elokuvan tekijä - on huonossa välikädessä. Ensin tämän täytyy sitoutua itselleen epäedullisiin sopimuksiin saadakseen yksityistä rahoitusta, jotta saisi julkistakin rahoitusta - ja tämän jälkeen, jopa puoliksi julkisella rahalla tuotetun elokuvan oikeudet päätyvät yksityisten rahoittajien taskuun.

Libertaristi tietysti sanoisi, ettei mitään elokuvia kuulu julkisesti rahoittaa. Itse kuitenkin kannatan kulttuurin tuottamista, silloinkin, kun siihen kuluu verovaroja. Vaan aivan selvästi jotain on tehtävä voittoja yksityistävälle ja tappioita sosialisoivalle järjestelmälle. Julkisella rahalla tuotetun kulttuurin tulee olla vapaasti käytettävää kansallista perintöä, ja tulonlähde tekijöilleen, eikä ulkomaisten yritysten riskitön rahasampo kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.

Oma asiansa oli se, että meille seminaarivieraille tarjottiin lopuksi ilmainen Iron Sky Tennispalatsin salissa 9. Suomalainen, Internetin avulla toteutettu elokuva - filmi, jossa on sielua. Erittäin alkuperäinen pientuotanto, joka on ilmeisesti jo kolmessa viikossa kattanut tuotantokustannuksensa, vaikka on ollut nähtävillä vasta muutamassa maassa.

Elokuva, jonka tekijät kävivät jopa STOP ACTA -mielenosoituksissa ihan varta vasten kertomassa, ettei tekijänoikeuksia pitäisi suojella mitään Internetiä rikkomalla!

 

Hyvä seminaari

Kaiken kaikkiaan siis seminaari oli positiivinen yllätys. Ei minua haittaa, että jotkut panelistit sanovat "piraateissa nyt ei tietenkään ole mitään arvostettavaa", tai "ainakaan heti ei pitäisi sallia vapaata levittämistä kaikelle". Tai puhuvat tekijänoikeusjärjestöjen vilauttelemasta Internet-yhteyksien teostokorvauksesta "piraattien ajatuksena".

Kyllä meitä, sananvapauden kannattajina, saa vähän mustamaalata ja halventaakin, kunhan nyt yleensä osoitetaan halua mennä eteenpäin tärkeissä asioissa.

Selvästi käsitykset Internetin luonteesta alkavat olla teollisuudella ja sitä sääntelevillä virkamiehillä hallussa. Ja "piratismia" ei enää nähdä pelkästään ongelmana, vaan se aletaan havaita myös kuluttajalähtöisenä markkinointikanavana.

Ehkä syynä huonoihin ennakko-odotuksiini oli, että artistien ja teollisuuden "edunvalvojina", ja muka tekijänoikeuksien puolustajina, useimmiten riehuu mafian kaltaisia vakoilu- ja kiristysorganisaatioita, kuin lähes viranomaisvaltuudet kaapannut TTVK?

Tai aivan viime aikoihin asti myös täysin vapaasti levitetyn musiikin julkisoittamisesta laskuttanut Gramex, joka vasta viimeviikkoisen kohun jälkeen alkoi tarkistaa toimintatapojaan?

Ehkä Suomen mediateollisuus pystyy jo toimimaan fiksummin kuin ulkomaiset dinosauruskaverinsa - sikäli, kun eivät ole näiden kuristussyleilyssä mm. IFPIn ja TTVK:n kautta.


Piraatin kannalta olennaisinta

Kulttuuriministeri Arhinmäki lupasi tekijänoikeuspäivän kunniaksi muun muassa, että Suomeen ei hänen aikanaan ole tulossa Internetin ennakkosensuuria tai "varoituskirjelakia".

Arhinmäen puhe on pitkä kuin nälkävuosi, mutta piraatteja, artisteja sun muita kulttuurin ystäviä pitäisi kiinnostaa. Hänkään ei valitettavasti tee eroa kaupallisen ja ei-kaupallisen luvattoman kopioinnin välille, mutta on tuossa silti monta hyvää pointtia:

 

Samaan aikaan, kun Tennispalatsissa keskusteltiin hyvässä hengessä kuluttajalähtöisistä markkinoista ja uusista ansaintamalleista, Tekijänoikeuksien Tiedotus- ja Valvontakeskus (EVVK tjsp) julkisti uusimman suuren menestyksensä; kymmeniä Robinin levyn jakajia oli narahtanut heidän "tehoiskussaan". Kymmeniä tuhansia myynyttä levyä oli siis kopioitu ainakin joitain kymmeniä kappaleita, ja tämä oli aiheuttanut "merkittäviä menetyksiä"?

Kun tiedetään, että TTVK:n "valvonta" toimii miten sattuu, on hyvä että kulttuuriministerillä riittää älliä olla antamatta heille vieläkin enemmän valtaa.

Tekijänoikeusjärjestöt tykkäävät käyttää suosittuja artisteja keulakuvina näissä hankkeissaan, vaikka todellisuus on, että erityisesti monikansalliset levy-yhtiöt tekevät vain jatkuvasti huonompia diilejä muusikkojen kanssa, ja riistävät ja kontrolloivat näitä jatkuvasti pahemmin.

Vielä Torrentfreakin uutinen Robin-asiasta, englanniksi. Lopussa myös valaisevaa kommenttia Suomen piraattien Joonas Mäkiseltä.

Järki on voittamassa

Minusta näyttää jo nyt, varovaisen toiveikkaasti, että taistelu Internetin vapaudesta, yksityisyydestä ja sananvapaudesta ollaan voittamassa, ja että sekä artistit että kuluttajat tulevat voittamaan, ja saavuttamaan enemmän vapautta.

Bisnekset tulevat joko mukautumaan tai katoamaan; tiedostojen jakaminen ei tule tuhoamaan kulttuuria, vaan rikastuttamaan sitä; ja tekijänoikeuksien nimissä tehdyt ylilyönnit mm. kirjesalaisuuden ja yksityisyyden suojan murtamisineen voivat jo lähivuosina olla historiaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

Ja lisää positiivista. EU:n tietosuojavaltuutettu on juuri nyt, tänään, tuominnut ACTAn "yksityisyyden suojaa rikkovana". Vapauden vihollisten ja monopolien sementoijien rintamalinja alkaa jo murtua silläkin puolella - liekö edes EPP:llä enää kesäkuussa julkeutta puoltaa tuota sopimusta?

http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/201...

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva
Ahto Apajalahti

"Ja "piratismia" ei enää nähdä pelkästään ongelmana, vaan se aletaan havaita myös kuluttajalähtöisenä markkinointikanavana."

Kuvailiko joku seminaarin osanottajista piratismia jonain muuna kuin ongelmana? Mitään konkreettista merkkiä asiasta, kuten piraattijahdin lieventämistä, ei ole näkynyt. Päin vastoin.

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

Esimerkiksi viittaus elokuvien maailmanlaajuiseen julkaisuun tuli julki positiivisessa hengessä, samalla todeten, että tämä on piraattien (syytä/ansiota). Ja "kuluttajalähtöistä".

Ja sitten jo toivottiin, että TV-sarjat tulisivat samaan tapaan oitis saataville, eikä vasta vuosien päästä.

Katson myös kriittiset viittaukset mm. "monopolien yksinoikeuksiin" tai "isojen konglomeraattien etuihin" (kyllä, noilla sanoilla), tai kritiikin suoja-ajoista osoituksiksi siitä, että ymmärrys uudesta todellisuudesta on hiljalleen leviämässä.

Eipä tämmöinen tee meidän työtämme turhaksi, ei takaa edes mitään tuloksia - mutta kannustaa eteenpäin kyllä.

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

Muistaakseni oli Sanoman Marcus Wiklund, joka totesi, että TV-ohjelman markkinointikustannukset saattavat olla suuremmat kuin itse ohjelman hinta - tällä sitten perusteli tarvetta laajoihin yksinoikeuksiin. Vaikka ne epäilemättä tekevät ohjelmasta vielä kalliimman?

Olinkin ihmetellyt, miksi esimerkiksi Fox nyt mainostaa The Walking Deadia valtavilla katumainoskylteillä viikkotolkulla. Tuo raha sitten pitäisi saada takaisin näyttämällä vielä isommalla rahalla mainoksia sarjan välissä, ja yrittää hakea joku tasapaino, että liian moni ei vaihtaisi kanavaa?

Tässä on kenties oiva esimerkki siitä, miten toiminta ei ole kuluttajalähtöistä.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Piraattipuolueen esittämät tekijänoikeuslain muutosesitykset tulisi mielestäni poikkeuksellisesti kirjoittaa jopa toimenpidealoitetta tai lakialoitetta vastaavaan muotoon perusteluosioineen, koska tämä on koko puolueen ydinkysymyksiä.

Erityisesti tulisi pyrkiä torjumaan väärinkäsityksiä ja korostamaan sitä, että Piraattipuolue ei ole löyhä kansanliike, vaan poliittinen puolue, joka pyrkii, kuten muutkin puolueet, ajamaan tekijänoikeus-, tietoyhteiskunta- ja mitä tahansa muitakin tavoitteitaan laillisin keinoin vaikuttamalla nykyisen lainsäädännön muutoksiin heti kun saa riittävän äänestäjien kannatuksen päästäkseen mukaan päättäviin elimiin, kuten eduskuntaan tai europarlamenttiin. Kunnallisvaalitkin ovat toki tärkeät, sillä niissä Piraattipuolue voi vastaavasti profiloitua koulujen ja kirjastojen avoimen lähdekoodin sovellusten käytön ja hallinnon avoimmuuden edistäjänä ja vaikuttaa kuntatalouteen ja kuntauudistuksen etenemiseen.

Sen sijaan tulisi välttää sellaista imagoa, jossa Piraattipuolueen voisi katsoa varsinaisesti kehottavan ketään tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin lainvastaiseen levitykseen tai mihinkään nykyistä lakia vastaan suunnattuun "anarkismiin". Näin käy liian helposti, koska monet eturyhmät haluavat tarttua tässä asiassa pieniinkin harkitsemattomiin ulostuloihin. Kantaa toki kannattaa ottaa sellaisissa tapauksissa voimakkaastikin, jos ja kun nykykäytännöt ovat vastoin perustuslakia tai hyviä hallintotapoja, esimerkki tällaisesta on Teosto ry:n ja Gramex ry:n toimiminen omavaltaisilla viranomaisvaltuuksilla olematta lain mukaisia valtion poliisi-, sotilas- tai oikeusviranomaisia kuitenkaan.

Kuten ensimmäisessä kappaleessa totesin, huolellinen tavoitteiden ja ei-tavoitteiden listaaminen tekijänoikeuslainsäädännön uudistuksessa ja sen tuominen julkisuuteen on myös sikäli hyvä asia, että siinä voidaan päättää, irtisanoutuuko Piraattipuolue täydestä tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin levitysoikeuden sosialisoimisesta, jolla mahdollisesti on osassa puoluetta kannatusta, ja saadaanko näinollen tavoitteet suhteutettua ohjelmatasolla esimerkiksi määräaikojen lyhentämiseen, Teoston ja Gramexin omankädenoikeuden poistamiseen ja vastaavan toimeenpanovallan siirtämiseen poliisiviranomaisille, minne se kuuluukin ja rangaistusasteikkojen ja korvausten kohtuullistamiseen.

Mitä Internetin sensuuriin tulee, kannattaa tehdä pesäero sen välillä, mitä merkitsee kokonaisten sivustojen pimentäminen tai pääsynestot niille verrattuna siihen, että yksittäisiä teoskappaleita pyynnöstä poistetaan niistä tai tekijänoikeuden suojaaman teoskappaleen tai sellaiseen viittaavan itse laaditun torrent-aihion, magneettilinkin tai muun teknisesti hyväksikäytettävän hajautusarvon jakanut jää kiinni ja joutuu vastuuseen.

Rangaistusasteikkojen osalta Piraattipuolueella tosin sopisi olla kattavampikin kriminaalipoliittinen ohjelma, jossa otettaisiin kantaa myös muuhun rikoslainsäädäntöön.

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

"Piraattipuolueen esittämät tekijänoikeuslain muutosesitykset tulisi mielestäni poikkeuksellisesti kirjoittaa jopa toimenpidealoitetta tai lakialoitetta vastaavaan muotoon perusteluosioineen, koska tämä on koko puolueen ydinkysymyksiä."

Joitain vaatimuksiamme on jo väännetty kansalaisaloitteiksi http://www.avoinministerio.fi -palvelussa. Noita aloitteita kuitenkin tällä hetkellä jarruttaa valtion kyvyttömyys tarjota edes verkkopankkitunnistusta allekirjoitusten keräämiseen.

Itselläni on allekirjoituslistalla ainakin aloitteet perustulosta, sukupuolineutraalista avioliittolaista ja kesäaikapelleilyn lopettamisesta. Sekä koiraveron poistamisesta.

50k allekirjoitusta ei tietenkään takaa mitään, sillä eduskunta voi hylätä yksinkertaisimman, suosituimman ja oikeudenmukaisimmankin aloitteen tuosta vain, jos se ei sovellu jonkun hallituspuolueista ohjelmaan, tai jos se tuntuu uhkaavan jonkun eturyhmäkaverin asemaa.

Mutta että laatia valmiita lakialoitteita perusteluineen, myös piraattiasioista - miksipä ei. Ohjelmamme on jo nyt hyvin konkreettinen, mutta parantamiseen olisi aina varaa.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Nämä kansalaisaloitteet ovat todennäköisesti yhtä tyhjän kanssa kuin yksittäisten kansanedustajien tekemät aloitteet, joilla ei ole eduskunnan enemmistöä takanaan. Itse asiassa, jos äänimääriä verrataan kansalaisaloitteen tekemiseen tarvittavaan lukuun, niin yhden kansanedustajankin saisi kevyesti jo alle sillä kannattajamäärällä, mitä kansalaisaloitteen allekirjoittajiksi tarvittaisiin, erityisesti suurissa vaalipiireissä. Ja kansanedustajathan voivat tehdä aloitteita solkenaan itseoikeutetusti.

Todelliset vaikutusmahdollisuudet, jos pääsee sisään kunnanvaltuustoihin tai eduskuntaan, ovat ryhmien välisissä vaa'ankieliasemissa. Ilman tällaista sisäänpääsyä on käytössä hyvin vähän konkreettisia vaikutusmahdollisuuksia. Nykyisen asetelman ainakin pitäisi olla sen kannalta herkullinen, mutta kunnon skismaa ei ole vielä revennyt hallituksessa vähemmistössä olevien Kokoomuksen, SDP:n ja RKP:n välisen valtionhoitajakoalition ja muiden kolmen hallituspuolueen välille. Tässä lienee kysymys jossakin määrin siitä, että pienissä hallituspuolueissa suhtaudutaan realistisesti Keskustapuolueen hätätapauksissa tulevaan taustatukeen. Olisi hyvin paljastavaa, jos tällainen nousisi pakosta näkyviin talouskriisin syvetessä.

Piraattipuolueen nykyinen ohjelma on tällä hetkellä minun mielestäni puutteellinen ja sen avulla olisi liiankin haastavaa mennä EU- tai eduskuntavaaleihin. On muistettava, että puolueen yleistavoitteita saatetaan painaa joihinkin jaettaviin esitteisiinkin ja niissä voidaan joutua kattamaan useita politiikan aloja. Valtakunnallinen ohjelma on mielestäni käytännössä pakko avata, sitä on täydennettävä ja hyväksytyistä lisäyksistä on tultava yleistä tietoa viimeistään kunnallisvaalien jälkeen, mutta mahdollisesti jo syksyllä 2012. Kunnallisvaalit ovat sinällään hoidettavissa huolellisesti pohdituilla kuntakohtaisilla kunnallisvaaliohjelmilla etenkin pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa, koska kunnanvaltuustoissa ei voi vaikuttaa tekijänoikeus- ja kansalaisoikeusasioiden "suuriin linjoihin".

Käyttäjän Tronic kuva
Lasse Kärkkäinen

Puolueohjelmaa on todellakin edelleen tarkoitus laajentaa, kunhan kunnallisvaaleista päästään ohi. On todella hyvä asia, jos ihmisillä on pidemmältä aikaväliltä näkymyksiä siitä mitä ohjelmassa tulisi olla, jotta eurovaaleihin voidaan sitten lähteä tehokkaasti, huolellisesti harkitun puolueohjelman ja edelleen eurovaaliohjelman varassa.

Oman osansa kuvioon tuo tietysti kansainvälisyys, eli erityisesti eurovaaleissa tulisi pyrkiä yhteiseen ohjelmaan koko EU-alueella. Siihen ohjelmaan voidaan kyllä ottaa myös eri maiden piraattien nationalistisia elementtejä, kuitenkin muistaen ettei Piraattipuolue ole lähtökohtaisesti nationalistinen (protektionistinen) puolue.

Käyttäjän jaakkopyyk kuva
Jaakko Pyykkölä

Kulutuksen muuttumisen olen huomannut jo omassa elämässäni. Klubien bilebiisit ja muut yhden hitin ihmeet streamataan Spotifysta ja ne unohtuvat jonkun ajan jälkeen.

Oikeasti hyvän ja ajan hammasta kestävän musiikin ostan sitten vinyylinä hyllyyn. Esimerkiksi viime vuosikymmenen parhaan artistin Amy Winehousen kaikki levyt.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Kiitos Ville hyvästä raportoinnista.

Olen itsekin huomaavinani että ihmiset alkavat näkemään yhä selvemmin, että sananvapaus on kaiken inhimillisen kehityksen elinehto ja että piraattien poliittinen johtotähti on sananvapaus. Tarkoitan, että Piraattien tähti on nouseva.

Olen itse pudonnut piraattipataan jo syntymässäni, mutta vasta työskenneltyäni politiikan parissa olen ymmärtänyt, että vain suora paikallinen vaikuttaminen ja valtakunnalliset kansanäänestykset voivat johtaa kansanvaltaan. Edustuksellisen demokratian, eli puoluevallan aika on auttamattomasti ohi, siksi ihmettelen miksei Piraatit aja suoraa demokratiaa? Ja yhdistä voimiansa Muutoksen ja IPU:n kanssa.

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

Moni meistä ajaa suoraa demokratiaakin. Kyuu Eturautti saattaa olla tuttu nimi esimerkiksi tästä kansalaisaloitteesta: http://www.oula.info/suora/

Kunnallisvaaliohjelmassamme vaadimme kansanäänestyksiä mm. kuntaliitoksista ja muista kuntalaisten kannalta merkittävistä asioista, sekä tietenkin mahdollisimman suurta avoimuutta ja läpinäkyvyyttä päätöksentekoon:

http://j.mp/HvNnpQ