Miten olisi karkotus Yhdysvaltoihin?
Englantilainen opiskelija Richard O'Dwyer on pahoissa ongelmissa. Hän ylläpiti sivustoa, jolla linkitti muilta sivustoilta katsottavissa oleviin TV-ohjelmiin. Kaikki, mitä hän teki, oli hänen kotimaassaan laillista - mutta se ei häntä auttanut.
Yhdysvaltain tulliviranomaiset takavarikoivat O'Dwyerin sivuston, tvshack.netin, domain-osoitteen jo kesäkuussa 2010. Tämä onnistui, sillä .net -osoitteita hallinnoidaan Yhdysvalloista käsin. O'Dwyer reagoi tähän vain rekisteröimällä uuden domainin, johon jenkkiviranomaisilla ei ollut hallintaa. Kaikki hyvin? No ei.
Vain kuukausia myöhemmin poliisit, mukanaan kaksi tuntematonta amerikkalaista miestä, tulivat vierailulle O'Dwyerin kotiin. Tämä oli jo varsin erikoinen huomionosoitus. Ihan ystävällismielisen keskustelun jälkeen hän päätti vapaaehtoisesti ajaa sivustonsa alas, välttääkseen mahdolliset ongelmat.
Joka tapauksessa häneltä takavarikoitiin tietokoneita. Mutta kun ei ollut tehnyt mitään väärää, niin miksi pelätä?
Pelon aihe materialisoitui keväällä 2011. Britannian poliisi oli kyllä päättänyt lopettaa jutun tutkinnan, mutta Yhdysvallat vaati O'Dwyeriä luovutettavaksi!
Ja tässä kuussa brittioikeus päätti, että O'Dwyer voidaan lähettää Yhdysvaltoihin tuomittavaksi rikoksistaan.
Vielä kerran: O'Dwyer ei tehnyt mitään mitään laitonta kotimaassaan. Myöskään hänen sivustonsa ei sijainnut amerikkalaisella palvelimella. "Rikos" yhdysvaltalaisia oikeudenhaltijoita vastaan tapahtui siis kokonaan maassa, jossa rikosta ei voinut tapahtua. Ja nyt tuon maan oikeus on määrännyt hänet luovutettavaksi Yhdysvaltoihin.
Yhdysvalloissa tuomio "rikoksesta" voi olla vuosien vankeus. Plus tietenkin tähtitieteelliset korvaukset - joita O'Dwyer tuskin pystyy ikinä maksamaan.
Melko sanattomaksi vetää. Perusteluina oikeuden päätöksessä mainittiin, että rikos olisi vaikuttanut Yhdysvaltoihin; osa TV-ohjelmista oli amerikkalaisia, kuten oli osa niiden katsojistakin. Joten O'Dwyer oli edistänyt tai helpottanut rikosta Yhdysvalloissa. Linkittämällä toisten tarjoamia ohjelmia Isossa-Britanniassa.
Wired: US wins extradition of Richard O'Dwyer
ArsTechnica: US Wins Extradition of College Kid From England
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Posittivista on se, että O'Dwyer luovutetaan oikeudenkäyntiin. Muistaakseni Kanada luovutti kansalaisensa USA:lle kuulusteltavaksi terrorismista ilman oikeudenkäyntiä.
Ainakin nettilehdissä saa lukea Britanniasta toinen toistaan oudommista oikeustapauksista. Mutta tämä on omalla tavallaan oudointa.
Tuo siis periaatteessa tarkoittaa sitä, että Koraania arvosteleva britti voidaan karkottaa Saudi-Arabiaan siellä tuomittavaksi? Vaikkei arvostelu olisikaan Britannian lakien vastaista.
USA nyt on diktatuuri.
Ei, vaan Britannia ei ole oikeusvaltio. USA:sta ei tee diktatuuria se että siellä on jokin sellainen kiellettyä mikä jossain toisaalla on sallittua. Tämä sallija maa ei voi mitenkään lähettää kansalaistaan tuomittavaksi sellaisista teoista jotka eivät ole kiellettyjä kys. maassa.
Sama kuvio on tämän Kim Dotcomin taustalla. Hänen palvelimensa ovat käsittääkseni olleet Hong Kongissa ja itse asunut Uudessa Seelannissa sekä noudattanut YouTuben kaltaista pyyntöön perustuvaa sensurointia, eli niin ollen täyttänyt, Googlen johdon vapaana olosta päätellen, myöskin Yhdysvaltojen lakien vaatimukset merkittävimmiltä osin.
Häntä ei ole vaatinut tuomiolle Uusi Seelanti, vaan päinvastoin pitänyt hänen bisnestään meriittinä oleskelulupahakemuksen käsittelyssä, eikä häntä ole vaadittu tuomiolle Hong Kongissa, missä varsinainen toiminta tapahtuu.
Mitä hemmettiä se USA:lle kuuluu mitä muissa maissa tehdään? Pitääkö täällä vaihtaa tuumasiin mittoihinkin, kun metriset rikkovat USA:n lainsäädöntöä ja tällä perusteella vähintään muutama K-kauppias voitaiisiin luovuttaa USA:an ja tuomita, kyllähän ne varmasti jotakin sieltä tulevaakin myyvät.
Ostettua oikeutta.
Loukkaako O'Dwyer'in toiminta Yhdysvaltojen kansalaisten kansalaisvapauksia vai ovatko lopulliset syyt kokonaan taloudellista laatua. Esim yhdysvaltalaisen suuryhtiön etu vaatii ...
Money talks.
Huh huh. Mitä tuohon osaisi sanoa? Jos joku asia ei ole rikos Suomessa, niin voisiko Suomen "oikeuslaitos" luovuttaa minut vaikka Saudi-Arabiaan, jos siellä jotakin tyypiä suututtaisi kun saisi tietää, että käytän alkoholia?
Vähän ontuva esimerkki, mutta kuitenkin...
Aika hurjaa. Toisaalta palauttihan UK myös sodan jälkeen valtavan määrän Neuvostoliittoa paenneita venäläisiä takaisin Neukkulaan.
Suuri osa teloitettiin, lopuille 25 vuotta.
On se vaan sellainen vapauden valtakunta. Jos isoisäni olisi loikannut Britanniaan 1918, niin hänet olisi tod.näk. palautettu takaisin 1945.
Aseveljeys velvoittaa.
Tämä oli ennalta täysin selvää: Anna pirulle pikkurilli, niin kohta olet suossa päätäsi myötä. Teosto ja kaikki vastaavat ovat rikkaiden etujärjestöjen (valtioiden, suom. huom.) jäsenjärjestöjä.
Satujen lukemisista teostomaksut (ja tämä on vasta alkua):
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/03/...
Onko Richard O'Dwyer Yhdysvaltain kansalainen? Se voisi selittää luovutuksen. Periaatteessa Yhdysvaltain lait eivät ole alueellisesti rajallisia kuten on esimerkiksi Suomen lait. Siten Yhdysvaltain lainsäädäntö saattaisi koskea myös sen ulkopuolella asuvia kansalaisia.
Mikäli Richard ei ole niin rikoksen tulee olla EU:n perusoikeuskirjan mukainen. Richardin voisi pelastaa rikossyyte samasta rikoksesta Euroopan puolella.
http://eur-lex.europa.eu/fi/treaties/dat/32007X121...
49 artikla
Laillisuusperiaate ja rikoksista määrättävien rangaistusten oikeasuhteisuuden periaate
1. Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen sellaisen teon tai laiminlyönnin perusteella, joka ei ollut tekohetkellä rikos kansallisen lainsäädännön tai kansainvälisen oikeuden mukaan. Rikoksesta ei saa määrätä sen tekohetkellä sovellettavissa ollutta rangaistusta ankarampaa rangaistusta. Jos rikoksen teon jälkeen laissa säädetään lievemmästä rangaistuksesta, sitä on sovellettava.
2. Tämän artiklan määräykset eivät estä panemasta vireille oikeudenkäyntiä henkilöä vastaan ja tuomitsemasta häntä rangaistukseen teosta tai laiminlyönnistä, joka kansakuntien yhteisesti tunnustamien yleisten periaatteiden mukaan oli tekohetkellä rikos.
3. Rangaistus ei saa olla epäsuhteessa rikoksen vakavuuteen.
50 artikla
Kielto syyttää ja rangaista oikeudenkäynnissä kahdesti samasta rikoksesta
Ketään ei saa panna syytteeseen tai rangaista rikoksesta, josta hänet on jo unionissa lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi lain mukaisesti.
Luovuttaako Yhdysvallat kansalaisiaan toisten maiden tuomittavaksi? Jos ei, ei kai muidenkaan tarvitse sinne luovuttaa.
UK on tosin -fennomaaneja mukaellakseni- USA:n RKP...
Erinomainen kirjoitus, kiitoksia!
Ihme kun eivät Rushdieta tosiaan luovuttaneet..
Rushdie sai jopa aatelisarvon kuningatar Elisabetilta.
On todella kummallista jos Englannin kansalainen luovutetaan Yhdysvaltoihin. Miten sellainen voi olla mahdollista?
Lukekaa tarkkaan
""eivät estä panemasta vireille oikeudenkäyntiä henkilöä vastaan ja tuomitsemasta häntä rangaistukseen teosta tai laiminlyönnistä, joka kansakuntien yhteisesti tunnustamien yleisten periaatteiden mukaan oli tekohetkellä rikos.""
ja siinä
""...yleisten periaatteiden mukaan oli tekohetkellä rikos.""
Ts. teko, joka ei missään unionimaassa ole rikkonut lakia, voidaan kuitenkin tuomita kuin rikos! Miten objektiivisesti tulkitaan 'yhteisesti tunnustetut periaatteet'? Viitataanko tässä joihinkin edes kirjattuihin periaatteisiin? Onko ne julkaistu koko kansalle, lait ja niiden lisäpöytäkirja?
--
Oletetaan nyt vaikka, että jollain maalla olisi vaikka Neuvostoliiton myötäjuoksijajärjestöissä taustansa rähjännyt presidentti, joka harjoittaa parin kauden ajan poliittisia virkanimityksiä korkeimpiin lainkäytön virastoihin. Miten tällainen ihminen tulkitsee yleisesti hyväksyttyjä periaatteita? Kamalaa saatana.
--
Aina, etenkin Euroopassa, lainsäädäntö sisältää takaportin viranomaismielivallalle ja tyrannialle. En pidä ajatuksesta, mutta niin se vain on.
Suomesta ei hevillä luovutetä ketään edes Venäjälle, eikä heidän erilaisia vaatimuksia, saatikka oikeudellisia hakemuksia juuri noteerata, vaikkapa lapsikaappaus tms. tapauksissa, mutta yhdysvaltalaisille, tai paremminkin monikansallisille, viihdejäteille määrätään ihmisiä maksamaan miljoonakorvauksia muiden lataamista biiseistä, aivan kuin nämä lataajat olisivat olleet ostamassa niitä kappaleita.
Itse en olisi valmis maksamaan vaikkapa esim. Ilta-sanomista centtiäkään, joten jos luen baarin pöydällä olevan lehden niin aiheutanko ilta-sanomille 1,20centin menetyksen? Tai ylipäätään minkäänlaista menetystä?
Kuinka voin siis aiheuttaa menetyksiä Bjorn Akessonille, minkä nimisen henkilön(?) tekemää musiikkia tai mahdollisesti miksauksia, löytyy näköjään ipodistani, en ikimaailmassa olisi ollut valmis maksaan kyseisestä materiaalista mitään, enkä ole sitä kertaakaan, ainakaan tieten, kuunnellut. Vastaavia kappaleita ja esittäjiä on eri tallennusvälineilläni tuhansittain, kuten lähes kaikilla muillakin työikäisillä ja sitä nuoremmilla ihmisillä. Minä en edes osaa itse ladata ilmaiseksi kuin puhelimella youtubesta videoita, mikä jostain käsittämättömästä syystä on kait laillista, vaikka esittäjät, palvelimet sekä omistajat ovat kaikki USA:ssa. Miten se eroaa Dotcomin tai tämän kyseisen britin toimista? Koska eivät olleet pörssissä? Eivät maksaneet lahjuksia tarpeeksi?
Teosto ja Gramex ovat, sekä yl. viihdejätit, mafiamaisessa vallassa, hallitsemalla tarjontaa sekä määritelemällä, yksityisinä toimijoina, hinnat että pitämällä huolen kilpailun puuttumisesta järjettömän suurilla, läpimenneillä, korvausvaatimuksilla. Tämä näyttäytyy lähinnä ultralibertanistisena anarkokapitalistisena taloususkonnon taivaana ja päämäränä. Enää puuttuisi etteivät nämä maksaisi verojakaan ja oikeustoimi valjastettaisiin rahan suojelijaksi ihmisen sijaan. Hmmmm..kuinkakohan pitkällä jo ollaan sillä tiellä. Haaviston tukijatkin näyttävät todellisen karvansa kun piraatteja laitetaan kuriin. Siinä jää humannismi kakkoseksi kun alkaa olemaan omista rahoista kysymys, vaikkei niitä ole edes tienattu kuin oikeussalin paperien hypoteeseissa, siellähän tuntemattomankin tuhannen levyn myyjän ja pöytälaatikkorunoilijan menetykset ovat miljoonia kopioinnin vuoksi.
Minusta tuntuu, että Ville ei nyt käsittele asiaa aivan tasapuolisesti. Tämä linkittäminen on nimittäin tulkittavissa tekijänoikeusrikoksessa _avunannoksi_.
Tämä toki sillä varauksella, että Britannian tekijänoikeuslaki ja oikeusjärjetelmä ovat about samat kuin Suomessa tai Ruotsissa. Suomessahan torrenttisivustot ja Ruotsissa Pirate Bay ovat saaneet tuomion nimen omaan avunannon perusteella.
Ossi usein pitää oikeutta ja laillisuutta sekä vääryttä ja laittomuutta synonyymeina. Kumpa olisit hieman laajakatseisempi, niin voisin harkita kunnallisvaaleissa kokoomuksen äänestämistä, vanhan tapani mukaan. Nyt riski siitä että hyötyisit äänestäni on liian suuri.
Terveisin cirruslainen, toivottavasti saadaan kuitenkin omia ehdokkaita vuokista läpi, vaikka sitten persuja, parempi sekin kuin normi ei yhtään, vai mitä?
Kannattaa erottaa keskustelu siitä mikä on lain mukaan rikollista ja mikä ei. Kommenttini laillisuudesta tai laittomuudesta koskee lain tulkintoja, ei sitä mikä on moraalisesti oikein ja mikä väärin.
En oikein diggaa piraattien lähestymistapaa, jonka avulla lakia yritetään rikkoa kiertämällä sitä saivartelemalla. Jos lakeja haluaa rikkoa, siitä vaan. Mutta ei kannata väittää tätä lain mukaan toimimiseksi.
Minun kantani tekijänoikeuden uudistustarpeeseen on selvä: tekijänoikeuslakia pitää muuttaa. Nykyinen järjestelmä ei enää toimi.
Me tarvitsemme laajan tekijänoikeusjärjestelmän remontin, jonka lopputuloksena koko globaali järjestelmä muutetaan vastaamaan vuoden 2010 tarpeita.
Tätä muodostaessa on pidettävä yhtä lailla huoli siitä, että sisältöä tuottamalla pystyy ansaitsemaan, mutta yhtä lailla myös siitä, että 1) kuluttajilla on oikeasti oikeuksia ja 2) innovaatiota ei estetä. Näistä viimeksi mainittu tarkoittaa muun muassa materiaalin uudelleenkäytön sallimista (remix, mashup jne.)
Ossi. Piraatithan yrittävät tuoda vaihtoehtoisia tapoja, mutta ne nimeltä mainitsemattomat järjestöt vain vastustavat koko ajan.
Ehdotuksesi on hyvä ja sellainen saa kannatusta. Kannattaa muistaa myös se, että Piraattipuolue nimenä haluttiin herättää huomiota ja sellainen saatiin. Muilla nimillä emme varmaan olisi ikinä saaneet tarpeeksi kannatuskortteja puolueeksi. Edellinen puolue-ehdokas Tietoyhteiskunta yritti saada ja epäonnistui, kun jäseniä ja kannattajakorttia ei tullut tarpeeksi. Piraattipuolueen miellän myös toisella markkinointinimenä Tietoyhteiskuntapuolueeksi.
Ei me mitään varkaita olla vaan tietoyhteiskunnan uutta sukupolvea, joka ansaitsee tulla kuulluksi vanhojen joukossa.
eikös EUssa yritetä jo sellaista lakia voimaan jonka mukaan vaikkapa suomalainen voidaan muiluttaa vaikkapa Saksaan tuomittavaksi saksalaisen lain perusteella.
Saksalaiset poliisit pahoinpitelivät Iron Sky -tuottajat suoraan baarista. Selitystä tai syytettä ei tullut. Käsittääkseni tutkittavana KRP:llä, mutta tuskinpa saadaan syyllisiä suomeen tuomittavaksi.
Saattaisi oikeuslaitos pelastaa Venäjän vaatimuksilta, muttei jenkkien. En luota valtiooni, eikä vika ole minussa.
Monet pelkaa kuollakseen karkoitusta Yhdysvaltoihin. Ei taalla niin paskaa ole, ainakaan Laguna Beachilla, terveiset paikallisesta AA kokouksesta:D
Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, että kaikkea koetetaan nykyään tunkea tekijänoikeuksien alle, problematisoimatta tekijänoikeutta sinänsä? Tekijänoikeus otetaan annettuna, vaikka toimintaympäristö ja sen käsitesisältö eivät enää ole sitä, mitä se on alkuaikoina ollut.
Geenimanipulaatiotekniikka on tästä oiva esimerkki. Siinä muutetaan (rikotaan) jo sellaisia, perustavaa laatua olevia inhimillisen elämän perusteisiin kuuluvia oikeuksia, joita tuosta vain alistetaan tekijänoikeuksien alle. Kysymys viimekädessä tulee tällä kehityskululla olemaan siitä, kuka omistaa maanviljelijöiden sadon ja siemenet. Ei ihan pikku juttu, ja ääntä pidetään vain mahdollisista terveyshaitoista, kun kysymys on siitä, kuka omistaa koko maailman ruuan.

Kommentoi 33 kommenttia